Ympäristöprofessorin mielestä pitkäikäisiä puutuotteita ylikorostetaan: "Kaikesta puusta ei saa kiinalaisille sänkyjä"
Myös muovia korvaavat lyhytikäiset ja hajoavat puu- ja paperituotteet auttavat ilmastomuutoksen torjunnassa.Puun käytön lisäys auttaa torjumaan ilmastonmuutosta. Siinä myös lyhytikäisillä ja nopeasti hajoavilla puutuotteilla on oma paikkansa.
"Metsillä voidaan hoitaa noin neljännes kasvihuonekaasujen vähennystarpeesta. Ilmaston kannalta suurimpana ongelmana on, ettei kivihiilen ja öljyn käyttöä ole saatu vähenemään", totesi ympäristönsuojelun professori Pekka Kauppi Helsingin yliopistosta metsäkeskuksen järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä tänään perjantaina.
Euroopan unionissa metsien hiilinielu vastaa noin kymmenesosaa unionin hiilidioksidipäästöistä. Sen merkitys on suurempi kuin unionin tukemien tuulivoiman, suoran aurinkoenergian ja biopolttonesteiden aikaansaamat päästövähennykset.
Metsissä olisi kuitenkin mahdollisuus enempään. Metsien hiilinieluja voitaisiin lisätä sekä metsittämällä puuttomia alueita että kasvattamalla nykymetsien hiilivarastoja oikein toteutettujen hakkuiden ja metsien hoidon avulla.
Näin voidaan kasvattaa jopa unionin metsäisempien maiden, Suomen ja Ruotsin hiilivarastoja.
Kaupin mukaan hiilensidontakeskustelussa on ylikorostettu pitkäikäisten puutuotteiden merkitystä. Niitä ei voi tehdä määräänsä enempää, sillä metsästä ei voida hakata pelkkää tukkia.
"Kaikesta puusta ei saa kiinalaisille sänkyjä. Siksi myös muovin korvaavat paperituotteet ovat tärkeitä. Lyhytikäisyys ja nopea hajoavuus ovat ansioita muovia korvaavilla tuotteilla."
Kauppi harmitteli taannoista EU:n metsien ja maan käyttöä ohjaavan lulucf-asetuksen ympärillä käytyä polveilevaa keskustelua ja siihen liittynyttä populismia.
"Lulucf-keskustelussa toimittiin, kuten populistisella some-kaudella usein on tapana. Tarjottiin helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin", Kauppi tiivisti.
"Mikä olisi sen helpompaa kuin luopua metsänhoidon ja metsäteollisuuden uudistamisesta? Jätämme metsäluonnon täydelliseen rauhaan, asetumme sohvalle ja nostamme jalat pöydälle."
Kaupin mukaan tuollainen ratkaisu on muuten hyvä, mutta se ei toimi.
"Passiivinen vetäytyminen olisi ollut ilmastonsuojelun vakava virhe, eikä siihen onneksi ole päädytty."
Kauppi painotti, että ilmastokysymys ei ole lyhyen aikavälin ongelma.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

