
Erinomainen kaave ei tuo lintuja hollille, jos passipaikka on huono
Sorsien houkuttelupyynti kaaveiden ja pillien avulla kiinnostaa erityisesti nuoren polven metsästäjiä.
Juho Ristikankare kannattaa saaliskiintiöitä vesilinnustukseen ja ruokinnan rajoittamista. "Olen huolissani harrastuksen jatkuvuudesta, jotain täytyy ruveta tekemään toisin." Kuva: Lari Lievonen
Muutama realistisen näköinen houkutuskuva ja ehkä moottorisorsa on parempi valinta kuin säkillinen kehnoja houkutuskuvia. Kuva: Lari LievonenVesilintujen metsästys alkaa 20.8. ja kyyhkyjahtiin pääsee jo 10.8. Moni metsästäjä on jo käynyt tekemässä metsästystarvikehankintoja tulevaa jahtikautta varten.
Heinäkuun puolessa välissä on myynnillä mitattuna kuumin sesonki, kertoo Uittokalusto Oy:n myyntipäällikkö Juho Ristikankare.
Hän on metsästäjä ja aktiivinen Pohjolan Lintukosteikot ry:ssä. Yhdistys edistää vesilintujen elinympäristöjen suojelua, kestävää metsästystä ja lintuharrastusta.
Ristikankare sanoo, että sorsastuksen suosio on viime vuosina hiipunut Suomessa. Yhdysvallat taas on lajin mekka.
"Siellä kuluttajat ovat vaativia ja metsästyspaine kova, joten esimerkiksi vaatimukset houkutuskuvien houkuttelevuutta kohtaan ovat kovat. Niiden on oltava todella realistisia."
Ennakkotiedustelujen tekeminen ja houkuttelupyynti kuvilla sekä lintujen ääniä imitoivilla pilleillä kiinnostaa Suomessa erityisesti nuorta metsästäjäkuntaa, arvioi Ristikankare.
"He hakevat ensisijaisesti elämyksiä, eivätkä kulje saaliin kiilto silmissä. Se on oikea suunta. Minusta Suomessakin vesilinnuille voitaisiin asettaa saaliskiintiöt."
Jos sorsien houkuttelupyynti kiinnostaa, pitää hankkia kaaveita, eli houkutuskuvia. Mihin kaaveita valitessa kannattaa kiinnittää huomiota?
Ristikankare antaa ohjenuoraksi, että kannattaa määrän sijaan hankkia muutamia mahdollisimman realistisen näköisiä ja laadukkaita kaaveita. Hinta ja laatu kulkevat näissäkin tarvikkeissa käsi kädessä.
"Mutta edes erinomainen kaave ei tuo lintuja paikalle, jos valittu passipaikka on väärä. Paikan valinta onkin tärkein tehtävä."
Suomessa sorsia houkutellaan runsaasti ruokinnalla, sanoo Ristikankare. "Ruokinnasta, sen tarpeellisuudesta ja metsästyksen eettisyydestä keskustellaan yhä enemmän, mikä on hyvä asia. Minun mielestäni ruokkimista voisi rajoittaa."
Kun otollinen paikka on löytynyt ja sorsien tiedetään käyvän siellä, kannattaa rohkeasti kokeilla, millainen kaaveiden ryhmittely toimii parhaiten.
Ristikankareen mukaan kaaveilla lintujen liikkeitä ja laskeutumispaikkaa pystyy ohjailemaan helposti. Jätetään laskeutumistilaa sinne, minne lintujen toivotaan laskeutuvan ja kaaveet asetellaan sinne, minne lintujen ei haluta laskeutuvan.
Tärkein sääntö lienee se, että linnut laskeutuvat aina vastatuuleen. Sen säännön kun muistaa asetellessaan lintuja on asettelu hyvällä mallilla. Älä tee laskeutumisaluetta liian lähelle passipaikkaa, sillä liian lähelle on vaikea ampua, paikka ei saa myöskään olla liian kaukana passipaikasta.
Kaaveiden liikkumattomuus voi olla ongelma. Veden pintaa on hyvä rikkoa jollain, jos on tyven sää, neuvoo Ristikankare. Liike voi olla peräisin moottorisorsasta, eli kepin nokassa nököttävästä kaaveesta, jonka siivet liikkuvat imitoiden laskeutumista.
Toinen liikkuva kaavemalli, jota Ristikankare käyttää, imitoi sulkiaan sukivaa sorsaa, jonka siivet läpsyttävät vettä.
Jos käyttää moottorisorsaa muiden kaaveiden lisänä, mutta linnut tuntuvat karttavan paikkaa, kannattaa moottorisorsa poistaa ensimmäisenä.
Hän myös kehottaa valitsemaan houkutuskuvaparveen eri asennoissa olevia lintuja, esimerkiksi sulkia sukivia, syöviä ja lepääviä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
