Analyysi: Paperiteollisuuden suuret saappaat tarjolla

Kuva: Piia Ouri

Suomessa on 2000-luvulla suljettu jo 42 paperikonetta, joista 30 valmisti graafisia papereita eli paino- ja kirjoituspapereita sekä sanomalehtipapereita.

Niiden tuotanto on pudonnut jyrkästi, käynnissä on enää 21 konetta.

Huippuvuosien kymmenen miljoonan tonnin valmistusmäärät ovat pienentyneet noin puoleen. Afryn (ent. Pöyry) ennusteiden mukaan Suomen nykyisestä 5,5 miljoonan tonnin tuotantomäärästä jäisi 2030 mennessä jäljelle vajaa kolme miljoonaa tonnia.

Graafisten papereiden kysyntäennusteet eivät lupaa hyvää, ja koronaepidemia nopeuttaa muutosta entisestään. Sähköinen tiedonvälitys ja asiointi etenevät vääjäämättä. Mobiiliratkaisuihin siirrytään ilman paperivaihetta myös Aasiassa ja Afrikassa. Vaikka kapasiteettia on lähtenyt runsaasti muualtakin kuin Suomesta, on sitä edelleen liikaa Euroopassa.

Usein unohtuu, että paperi tuo yhä kolmanneksen Suomen metsäteollisuuden vientituloista. UPM:n koko konsernin liikevaihdosta paperin osuus oli viime vuonna lähes puolet (44,5 %) ja Stora Ensolla vajaa kolmannes (28,4 %). Kummankin konsernin paperikapasiteetista noin kolmannes on Suomessa. Metsä Group vetäytyi graafisten papereiden valmistuksesta jo vuosia sitten.

Graafisten papereiden tuotantoon ei ole Suomessa investoitu suuremmalti enää pitkiin aikoihin. Viimeisin uusi paperikone valmistui Raumalle vuonna 1998. Tehostamiskuureilla ja ylläpitoinvestoinneilla paperikoneet on pidetty kuitenkin hyvässä ajokunnossa, ja niitä ajetaan niin kauan kuin ne tuottavat yhtiöiden kassaan rahaa. Isoilla koneillaan suomalaiset pyrkivät olemaan supistuvillakin markkinoilla ”viimeinen mies pystyssä”.

Paperinvalmistuksen taustalla kehitetään koko ajan uutta paperin valmistuksen korvaavaa tuotantoa. Isoilla volyymeillä tuotettavalla paperin kassavirralla ostetaan lisäaikaa tuotannonmuutokselle.

Vielä pari vuosikymmentä sitten suomalaiset metsäyhtiöt olivat kuin samasta puusta veistettyjä. Nyt suuret yhtiöt ovat eriyttäneet strategioitaan. Uutta tuotantoa haetaan eri suunnista.

Paperin valmistuksen vähentyessä sellutehtaiden massalle on saatava uutta käyttöä. Suomessa valmistetusta sellusta jatkojalostetaan tällä hetkellä yli puolet kotimaassa. Osa vanhoista paperikoneista on muutettu pakkauskartonkeja valmistaviksi, mutta kaikissa paperikoneissa muutos ei ole teknisesti mahdollinen.

Kartonkien kysyntä on kasvussa. Sitä tukee muovien käytöstä luopuminen. Etenkin korkeamman jalostusasteen taivekartonki on hyvä vaihtoehto, sillä sen yksikkövientihinta ylittää paperin hinnat.

Sellun viennin osuutta voi myös kasvattaa, mutta olisi sääli, jos paperinvalmistuksesta vapautuva sellu vietäisiin alemman jalostusasteen tuotteena ulkomaille. Sillä voisi olla vaikutusta myös puun hintaan kotimaassa. Paljon puhutuista uusista biotuotteista ei ole suurta apua konsernien kassavirran kerryttämisessä, sillä niiden osuus on vielä vaatimaton.

Uusien biotuotteiden tuotanto pitäisi pystyä skaalaamaan teollisen mittakaavan tuotannoksi. Pienillä ripellyksillä ei isoja sellutehtaita pidetä käynnissä. Puupohjaisten tuotteiden, kuten biomuovien markkinat ovat vielä liian ohuet. Tarvitaan volyymejä. Biomuoveista voi odottaa suurten volyymien tuotantoa. Samoin nanosellusta valmistettavat erilaiset tuotteet tai tekstiilikuidun valmistus sellusta voisi olla yksi sellainen.

Hyviä innovaatioita syntyy Suomessa, mutta löytyykö riskipääomaa niiden kaupallistamiseksi? Ja syntyykö tuotantoa Suomeen vai pakeneeko se maailmalle, kuten esimerkiksi UPM:n Saksaan rakennettava uusi puupohjainen biokemikaalijalostamo? Alan osaamista on muuallakin kuin Suomessa.