Montako lajia metsässäsi asustaa? Vuoden 1955 jälkeen Suomesta on löydetty lähes 8 000 uutta lajia

Erilaisia kovakuoriaisia elää luonnossamme liki 4 000. Nelivyöjäärä sanaisen lehdellä. Kuva: Jorma Peiponen

Jos metsää on useampi hehtaari ja siihen sisältyy sekä kuivaa kangasta että kosteampia paikkoja, metsän lajimäärä voi hyvinkin olla 10 000. Kaikkiin niihin tutustuminen ei kuitenkaan ole aivan helppo tehtävä.

Monimuotoisuuden yhtenä mittarina käytetään lajimäärää. Jokaisella metsäkuviolla on jo tuhansia lajeja. Minkään metsikön lajimäärää ei pystytä kohtuullisella työllä selvittämään: suurin osa metsän lajeista on kooltaan niin pieniä, että tunnistaminen vaatisi mikroskooppia ja vielä kuhunkin ryhmään perehtyneen asiantuntijan määrittämään.

Kulkija näkee metsässä vain muutamia kymmeniä lajeja. Hämmentävän suuri lajimäärä perustuu erikoistumiseen.

Kukin laji on erikoistunut juuri tietynlaiseen ympäristöön ja tiettyjen lajien seuraan. Mäntykiitäjän toukka syö männyn neulasia, kangasrousku elää männyn juurisienenä karuilla kankailla, männynkääpä lahottaa vanhojen mäntyjen sydänpuuta, pihkakääriäinen tekee pihkalinnansa männyn vuosikasvaimiin, käpyorakas lahottaa maahan karisseita männyn käpyjä.

Aivan vastaavasti muilla puilla on omat seuralaisensa. Myös pedot ja loiset ovat yhtä tarkoin erikoistuneita.

Maaperässä olevien lajien kirjo on vielä maan yläpuolista suurempi ja yksilömäärät ovat huikeita. Yhdellä neliömetrillä metsämaata elää miljoonia pieneliöitä: hyppyhäntäisiä, hyönteisiä, punkkeja, sukkulamatoja ja alkueläimiä.

Yhdessä grammassa metsämaata on kaksi kilometriä sienirihmastoa!

Maaperän asukkaat tekevät työtä metsänomistajan hyväksi: hajottavat kariketta ja vapauttavat ravinteet kasvien kannalta käyttökelpoiseen muotoon. Puiden kasvun kannalta ratkaisevan tärkeitä ovat juurisienet. Sienirihmastot laajentavat puiden juurten ulottuvuuden kenties tuhatkertaiseksi.

Kullakin puulajilla on omanlaisensa juurisienistö. Johtuneeko luonnon vapaasta markkinataloudesta, kun yhdellä puuyksilöllä voi olla samanaikaisesti kymmeniä eri sienilajeja kumppaninaan.

Lajien kokonaislajimäärästä antaa vihjeen jo kasvipeite ja puuston tila. Kun siihen yhdistetään tieto erilaisten metsien tai luontotyyppien runsaudesta, päädytään melko yksinkertaiseen keinoon: arvokkaimpia monimuotoisuuden kannalta ovat paikat, joiden kasvipeite on hyvin monilajinen (lehdot) tai joissa on poikkeuksellisen vanha puusto ja paljon kuollutta puuta.

Mutta kuinka paljon meillä on lajeja? Emme tiedä edes koko maan lajimäärää. Tuoreimmassa uhanalaisselvityksessä se arvioidaan 48 000 lajiksi.

Lajeista vähintään puolet elää metsäisissä ympäristöissä: metsissä, soilla, puroissa ja kallioilla.

Uhanalaisselvitykset osoittivat, että meidän lajistomme ei kuitenkaan ole niin hyvin tunnettu kuin on ehkä kuviteltu. Siksi vuonna 2003 käynnistettiin puutteellisesti tunnettujen lajien tutkimusohjelma, tuttavallisesti Putte, johon valjastettiin satoja eri alojen spesialisteja.

Ja niin ”reilussa 10 vuodessa on löydetty lähes 2 000 Suomelle uutta lajia, joista noin 500 on tieteelle aiemmin tuntemattomia”, kuten todetaan hankkeen tuloksia valaisevassa kirjassa ”Metsän salainen elämä” (Gaudeamus 2016).

Kirja on hauskasti kirjoitettu ja kuvitettu. Sitä voi lueskella luku kerrallaan sieltä täältä kiinnostuksensa mukaan ja käsitys metsän monimuotoisuudesta laajenee kuin huomaamatta!

Tieto lajistosta kertyy siis vähitellen. Otan tiedon kasvua kuvaamaan hyönteiset. Vuonna 1955 hyönteislajien määräksi arvioitiin 15 500, vuonna 1995 osoitti museoiden kokoelmista tehty laskelma meillä olevan 19 549 lajia ja tuoreimmassa uhanalaisselvityksessä lajimäärä on jo 23 374.

Siitäkin se on varmaan ehtinyt jo kasvaa kymmenillä lajeilla. 65 vuodessa oli maastamme löydetty siis liki 8 000 uutta lajia, 120 lajia vuodessa. Näistä suurin osa on elänyt koko ajan seurassamme ja vain pieni osa on uusia tulokkaita.

Saman tien voimme mennä tropiikkiin ja koko maapallon lajimäärän arviointiin. Jos Suomen lajiston tuntemuksessa on puutteita, koko maapallon lajiston selvitys on vielä huonommassa jamassa.

Käynnissä on kyllä useitakin lajistoselvityksiä, mutta tutkijat joutuvat juoksemaan kilpaa erilaisten ympäristötuhojen kanssa. Viime vuosi oli tässä suhteessa harvinaisen synkkä.

Arviot maapallon kasvi- ja eläinlajien määrästä vaihtelevat jossakin viiden ja 150 miljoonan välillä. Tieteessä kuvattuja lajeja on pari miljoonaa, mutta suurin osa trooppisesta hyönteislajistosta on yhä kuvaamatta.

Amerikkalainen Terry Erwin lähestyi ongelmaa laskemalla yhdessä puulajissa olevien kovakuoriaisten määrän. Hän myrkytti Panamassa 19 Luehea seemannii –puun latvuksen ja keräsi kaikki latvuksista karisevat hyönteiset. Luehea on lehmuksen sukulainen. Puista tippui 1 200 erilaista kovakuoriaista. Hän päätyi pitämään näistä 163 nimenomaan Luehea –puusta riippuvaisena lajina.

Erwin arvioi, että rungossa, karikkeessa ja juuristossa elävä lajisto olisi noin puolet latvuksen lajistosta, jolloin Luehean seurakuntaan kuuluisi noin 220 kovakuoriaista.

Siitä eteenpäin lajimäärien arviointi onkin sitten yksinkertaista matematiikkaa. Jos tropiikissa puulajeja on noin 50 000, niin kovakuoriaisia on 11 miljoonaa lajia.

Näin Erwin päätyy 30 miljoonaan trooppisten sademetsien lajiin ja maapallon kokonaislajimäärä olisi jotakin 50 miljoonan luokkaa.

Joka tapauksessa puiden rooli on maaekosysteemeissä aivan ratkaiseva: mitä enemmän jollakin seudulla on puulajeja, sitä suurempi on myös lajimäärä.