Kangas eroaaMetsähallituksestavastalauseena
Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas jättää tehtävänsä helmikuun lopussa. Eron taustalla ovat erimielisyydet Metsähallituksen kehittämisestä. Etenkään valtion suunnitelma Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittämisestä ei ole Kangasta miellyttänyt.
”Metsähallitukselle laaditaan uutta lainsäädäntöä, joten nyt on oikea vaihe hakea Metsähallitukselle uusi pääjohtaja. Uusi vetäjä ottaa vastuun uuden lain mukaisen toimintamallin valmistelusta ja valtio-omistajan sille antamista päämääristä”, sanoo Kangas.
Parhaillaan meneillään on Metsähallituslain uudistaminen. Metsähallituksen valtio-omistaja ja Kangas eivät ole löytäneet siihen yhteistä säveltä.
Lakimuutoksia valmistelevan maa- ja metsätalousministeriön yhtenä tavoitteena on Metsähallituksen metsätaloustoiminnan yhtiöittäminen.
Kangas pelkää, että Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittäminen hajottaa ennen pitkää liikelaitoksen.
Uusi metsähallituslaki sekä laki Metsähallituksen metsäliiketoiminnan yhtiöittämisestä on tarkoitus saada voimaan ensi vuonna. Yhtiöittämisestä huolimatta valtion maat ja vesialueet jäävät Metsähallituksen hallintaan.
Metsähallituksen hallituksen puheenjohtajan Arto Tiitisen mukaan Metsähallitus on kehittynyt merkittävästi Kankaan seitsemän vuotta kestäneellä pääjohtajakaudella.
”Jyrkin johdolla Metsähallitus on tuplannut tuloutuksensa valtiolle ja nostanut liiketoiminnan tuloksensa aivan uudelle tasolle”, Tiitinen kiittelee.
Metsätalouden johtaja Jussi Kumpula toimii pääjohtajana maaliskuun alusta, kunnes Kankaan seuraaja on valittu.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
