Metsähallitus: Investoinnit eivät vaikuta valtion hakkuutavoitteisiin
Valtion metsien hakkuut Kainuussa ovat kahden viime vuoden aikana jääneet viisi prosenttia alle suunnitteen.
Kainuussa viidesosa valtion metsistä on suojeltu ja viisi prosenttia on rajoitetussa käytössä. Tämä kuva on Hossasta. Kuva: Pekka FaliEri puolilla Suomea tekeillä ja suunnitteilla olevat metsätalousinvestoinnit eivät vaikuta valtion hakkuutavoitteisiin ja -määriin, aluejohtaja Arto Tolonen Metsähallitus Metsätalous Oy:stä kertoo.
"Toki investoinnit ovat myönteinen asia kotimaan metsätaloudelle", Tolonen toteaa. Mahdolliset investoinnit vaikuttavat puuvirtoihin eli siihen, mihin puu hakkuilta viedään.
Tolosen mukaan hakkuiden taso on määritelty luonnonvarasuunnitelmissa, joita valtion metsätalousyhtiö noudattaa.
Metsähallitus laatii suunnitelmat viideksi vuodeksi osallistavana yhteistyönä eri sidosryhmien kanssa.
Kainuun luonnonvarasuunnitelma on hyväksytty vuonna 2015. Siinä vuosittaiseksi hakkuutavoitteeksi määriteltiin 1,4 miljoonaa kuutiota. Toteutuma on viime vuosina ollut 100 000 kuutiota alle tavoitteen.
"Selittävä tekijä on ensisijaisesti huono puumarkkinatilanne", Tolonen sanoo.
Järeän tukkipuun saatavuutta on heikentänyt se, että huomattava osa järeistä metsistä on suojeltu. Myös myydyn energiapuun määrä on vähentynyt huomattavasti.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
