Tapiojakaantuikahteenosaan
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio jakaantui vuoden alussa kahtia. Kaksi kolmasosaa työntekijöistä jatkaa Tapiossa, loput siirtyivät Suomen metsäkeskukseen.
”Tapion lakisääteinen velvoite koordinoida metsäkeskusten toimintaa poistui vuoden alussa”, selittää Tapion johtaja Ritva Toivonen.
Muuten Tapion toiminta jatkuu lähes entisellään. Esimerkiksi metsänhoitosuositusten uudistaminen kuuluu tämän vuoden asialistalle. Niin ikään metsätalouden vesiensuojelua kehitetään edelleen Tapiossa.
Tapiosta Suomen metsäkeskukseen siirtyneet noin 25 henkilöä jatkavat töitään Helsingissä. He työskentelevät kuitenkin metsäkeskuksen julkisten palveluiden keskusyksikössä, joka muuten on sijoitettu Lahteen.
HELI VIRTANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
