Stora Enso hankki omistukseensa selluteknologian kehitysyhtiön
Ruotsalainen Cellutech on erikoistunut sellu- ja mikrokuitusellupohjaisten materiaalien kehitykseen.Stora Enso on nostanut omistusosuutensa sataan prosenttiin Ruotsissa toimivasta Cellutech AB:stä, joka on erikoistunut uusien sellu- ja mikrokuitusellupohjaisten materiaalien ja sovellusten sekä muiden puupohjaisten komponenttien kehittämiseen.
Stora Enso perustelee yrityskauppaa visiollaan, jonka mukaan fossiilipohjaiset materiaalit voidaan korvata puusta peräisin olevilla uusiutuvilla materiaaleilla.
"Cellutech edustaa tuotekehityksen kärkeä muun muassa pakkaustuotteisiin soveltuvien selluloosapohjaisten vaahtojen alueella sekä vesiviljelyssä, joiden markkinat ovat kasvussa. Sellusta tehdyllä vaahdolla voi korvata esimerkiksi pakkauksissa käytettävää polystyreeniä, jotka ovat laajimmin käytettyjä muoveja", Stora Enso toteaa tiedotteessaan.
”Cellutechin hankinta lisää uuden ulottuvuuden kuitu- ja sellupotentiaaliimme erityisesti kevyiden selluvaahtojen ja -helmien osalta. Investoimme teknologioihin ja asiantuntemukseen, jotka laajentavat sovelluskehitysosaamista entisestään Stora Enson Biomaterials-divisioonassa”, sanoo Stora Enson Biomaterials-divisioonan johtaja Markus Mannström.
Vuonna 2013 perustettu Cellutech on kahdeksan tutkijan tiimi, joka toimii linkkinä akateemisen maailman ja teollisuuden välillä.
Kaupalla ei ole merkittävää vaikutusta Stora Enso -konsernin taloudelliseen tulokseen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

