SK: Piharakennuksia valmistanut Porin Puupojat ajautui konkurssiin
Puutavaran muutaman vuoden takainen hintaralli ja rakentamisen täydellinen hyytyminen viime syksynä koituivat perheyrityksen kohtaloksi.
Porin Puupojat valmisti kevytrakenteisia piharakennuksia puusta, muun muassa huvimajoja, saunoja ja varastoja. Kuva: Timo HeikkalaKevytrakenteisten piharakennusten valmistaja Porin Puupojat on asetettu viime perjantaina konkurssiin, kertoo Satakunnan Kansa. Porilaisen yrityksen toiminta on päättynyt viime viikolla.
Perheyritys oli perustettu vuonna 1991. Konkurssia hakivat verottaja ja Keskinäinen työvakuutusyhtiö Elo. Yritys oli jo 2019 asetettu yrityssaneeraukseen.
Liikevaihto oli viimeisinä toimintavuosina noin miljoona euroa vuodessa. Toimitusjohtaja Matti Lammelan mukaan viime syksy oli ennätyksellisen hiljainen. Tilannetta pahensi muutaman vuoden takainen raaka-aineen raju hinnannousu.
”Se lähti menemään päin prinkkalaa, kun 2021 puutavaran hinta lähti hemmetinmoiseen nousuun”, hän kertoo lehdelle.
Satakunnan Kansa: Piharakennuksia valmistanut Porin Puupojat haettiin konkurssiin – ”En muista niin hiljaista aikaa kuin viime syksy”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





