Enontekiön kunta vaatii metsähallituslakia valmisteluun
Enontekiön kunnanhallitus ei koe Metsähallituksen metsätalouden liiketoimintojen yhtiöittämisen ja saamelaisten kotiseutualueita koskevien erityissäännösten olevan riittävän perusteltuja.
Kunta kannattaa kuitenkin metsätalouden liiketoiminnan konkurssisuojan ja veroetujen poistamista.
Enontekiön kunta vaatii mahdollisuutta poiketa Metsähallituksen tuloksellisuuden vaatimuksesta ja liiketaloudellisista periaatteista. Se haluaa myös, ettei erilaisilla aluekohtaisilla kiintiöillä loukata paikallisten asukkaiden ensisijaista oikeutta alueiden käyttöön.
Kunnanhallitus arvostelee saamelaisalueita koskevia erityissäännöksiä, joita se pitää puutteellisesti valmisteltuina. Kunnan mielestä on tärkeää, että erityissäännökset valmistellaan uudelleen.
Moitteita saa myös Metsähallituksen saamelaisalueilla toteuttama Akwé:Kon -menettely ja sen soveltaminen.
”Menettely tulisi ottaa käyttöön valtakunnanlaajuisesti ja näin toteutuessaan se voisi osaltaan turvata merkittävällä tavalla paikallisten yhteisöjen, kuten vaikkapa kyläyhteisöjen ja paliskuntien elämäntapaa”, kertoo Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä.
Jos toimintojen yhtiöittäminen toteutetaan, kunnan mielestä ainut mahdollisuus on muodostaa perustettavasta yhtiöstä yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon osakeyhtiö.
”Metsähallituksella on tärkeä yhteiskunnallinen velvoite vastata yhteisen kansallisomaisuutemme käytöstä. Tämän tulee näkyä myös Metsähallituksen alaisen tytäryhtiön toiminnassa”, toteaa Kärnä.
ANNI-SOFIA HOPPI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
