Miksi metsähanhien metsästys sallittiin tänä vuonna vain Kaakkois-Suomessa? Vastaus löytyy geeneistä

Tutkija Johanna Honka tekee väitöskirjaa metsähanhista. Hän kiittää kaikkia sulkia lähettäneitä. ”Ilman sulkia ei syntyisi väitöstutkimusta.” 

Parhaiten DNA:ta löytyy sulan tai höyhenen onton tyviosan eli kynän kärjestä. Sulan tyven kärjessä ja onton kynän sisällä on soluja, joita siihen on jäänyt sulan kasvaessa höyhentupen sisältä, ja niistä saadaan eristettyä DNA:ta. 

Metsähanhen metsästys sallittiin tänä vuonna rajatulla alueella Kaakkois-Suomessa kolmen vuoden tauon jälkeen. Miksi metsästys sallittiin vain kaakossa?

Suomessa tavataan syksyllä kahta metsähanhen eri alalajia. Taigametsähanhi on merkittävästi taantunut alalaji, joka pesii meillä.

Tundrametsähanhi on puolestaan runsaslukuinen alalaji, joka pysähtyy Kaakkois-Suomessa muuttomatkallaan Pohjois-Venäjältä Keski-Eurooppaan.

Geneetikko Johanna Honka Oulun yliopistosta tekee väitös­tutkimusta metsähanhista. Hän sanoo, että tutkimustieto on erityisen tarpeellista, kun päätetään taantuvien riistalajien metsästyksen säätelystä.

”Päätösten tulisi pohjautua tutkittuun tietoon, mutta usein etenkin geneettinen tieto jää vähälle huomiolle.”

Juuri tutkimustiedon ansiosta metsähanhen metsästys voitiin tauon jälkeen sallia kaakossa, kun tiedettiin, että siellä liikkuu syksyllä nimenomaan muuttomatkalla olevia tundrametsähanhia.

Honka selvittää tutkimuksessaan Suomen metsähanhisaaliin alalajijakaumaa: Paljonko meillä metsästetään taiga- ja tundrametsähanhia sekä mikä on saaliin maantieteellinen alkuperä, eli mistä hanhet ovat peräisin, sillä Suomen läpi muuttaa myös venäläisiä ja norjalaisia hanhia.

Selvitystyötä tehdään geneettisin menetelmin metsästettyjen metsähanhien siipinäytteistä.

Metsähanhen alalajien erottaminen ulkonäön perusteella on usein hyvin haastavaa. Geneettisin menetelmin alalajit voidaan erottaa toisistaan.

Väitöstutkimuksen toisessa osassa Honka perehtyy Suomen pesivän taigametsähanhi­populaation geneettiseen rakenteeseen, eli onko eri alueiden hanhien välillä eroa ja siten alapopulaatioita.

Populaatiorakenteesta ei muilla menetelmillä ole juuri tietoa saatavilla. Erityisesti, kun metsähanhi on pesimäaikaan piilotteleva ja arka laji.

Ilman lintujen rengastajien ja metsästäjien aktiivisuutta ei väitöstutkimusta syntyisi.

Honka on muun muassa lehtien palstoilla ja muiden kanavien kautta pyytänyt postittamaan hanhien sulkia pesimäsoilta sekä metsästetyistä linnuista. Honka haluaakin välittää suuret kiitokset kaikille sulkia postittaneille.

Metsästettyjen lintujen siipinäytteitä on tähän mennessä kertynyt yli sata. Metsästys­kausi jatkuu marraskuun loppuun asti, joten sulkia saa yhä toimittaa sekä Suomesta että esi­merkiksi Virosta, kannustaa Honka.

Metsästettyjen lintujen siipinäytteiden lisäksi Honka on saanut yhteensä 1 500 metsähanhen sulkaa pesimäsoilta.

”Pesimäalueilta sulkia on tullut sekä metsästäjiltä, lintujen rengastajilta että muilta vapaaehtoisilta. Joku on postittanut 1–2 sulkaa, jossain lähetyksessä on saattanut olla 30–50 sulkaa.”

Pesimäsoiden sulkien maantieteellinen kattavuus on hyvä. Lappi on hankala alue, sillä sieltä näytemäärä jää väkisin vähäiseksi laajojen alueiden ja pienen ihmismäärän takia.

Honka aloitti väitöstutkimuksen vuonna 2015, kolmas ja viimeinen artikkeli ilmestynee vuonna 2018.

Tutkimusapurahat ovat tiukassa, Suomen kulttuurirahastolta hän onnistui saamaan 24 000 euron yhden vuoden työskentelyapurahan, uusi olisi haussa.