Hakkuut etenivät huhtikuussa aiempaa verkkaisemmin
Alkuvuonna kuitupuuta korjattiin aiempaa vähemmän ja tukkia enemmän.
Tukkia korjattiin tammi-huhtikuussa kuusi prosenttia enemmän ja kuitupuuta kymmenen prosenttia vähemmän viiteen edelliseen vuoteen verrattuna. Kuva: Sanne KatainenHuhtikuussa hakattiin puuta teollisuuden käyttöön 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumäärä jäi neljä prosenttia viimevuotista vastaavaa pienemmäksi, kertoo Luonnonvarakeskus.
Tukkia hakattiin huhtikuussa 1,8 ja kuitupuuta 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Verrattuna edellisen viiden vuoden keskiarvoon tukin hakkuumäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja kuitupuun hakkuumäärä 13 prosenttia pienempi.
Yksityismetsistä korjattiin teollisuuspuuta 3,7 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli kaksi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Myös metsäteollisuuden omien metsien ja valtionmetsien hakkuumäärä väheni.
Energiapuuta korjattiin 430000 kuutiometriä, josta 332000 kuutiometriä oli karsittua rankaa ja kokopuuta.
Tammi-huhtikuussa teollisuuspuuta oli hakattu yhteensä 22,7 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumäärä oli neljä prosenttia vuodentakaista ja neljä prosenttia edeltävän viisivuotisjakson hakkuiden keskiarvoa pienempi.
Viiteen edelliseen vuoteen verrattuna tukkia oli hakattu kuusi prosenttia enemmän ja kuitupuuta kymmenen prosenttia vähemmän.
Lue myös:
Puukauppa piristynyt, silti liki 30 prosenttia viimevuotista jäljessä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




