Riekot nousseet aallonpohjasta Ylä-Lapissa: kanta hienoisessa nousussa
Poikastuotto oli Utsjoella hyvä, mutta muualla hiukan vaisu.
Arkistokuvassa Jussi Järvinen Inarista, joka osallistuu kanakoirilla tehtävään riekkolaskentaan vuosittain. Kuva: Kari LindholmYlä-Lapin kolmen kunnan avoimilla tunturi-, suo- ja koivikkoalueilla laskettiin riekkoja loppukesästä.
Laskentojen perusteella riekkokanta on lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa, joka on noin 7,6 riekkoa neliökilometrillä. Vuoden 2017 aallonpohjan jälkeen kanta on ollut hienoisessa nousussa, tiedottaa Luonnonvarakeskus (Luke).
Utsjoella riekkokanta on hieman keskiarvon yläpuolella ja se myös kasvoi hieman edelliseen vuoteen verrattuna.
Poikastuotto oli hyvä Utsjoella, mutta muualla hiukan vaisu. Riekkokannan hienoista nousua Utsjoella voi selittää muita alueita vahvempi emokanta viime keväänä.
Enontekiöllä riekkokanta on pysynyt kutakuinkin vakaana jo kolme vuotta. Samoin Inarin riekkomäärä pysyi viime vuoden tasolla.
Riekkolaskenta on toteutettu vuodesta 2008 alkaen kanakoirilla yhteistyössä kanakoirametsästäjien kanssa.
Laskentaa koordinoi Metsähallitus ja Luke käsittelee aineiston.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
