Stora Enso paransi tulostaankartongeissa yli neljänneksen
Montes del Platan sellutehtaan käynnistys Uruguayssa on sujunut odotettua hitaammin. Tehtaan uskotaan yltävän nollatulokseen joulukuussa. Carlos Franco Kuva: Viestilehtien arkistoStora Enson alkuvuoden tulos oli vastaavaa viimevuotista selvästi parempi.
Elokuun alussa toimitusjohtajana aloittanut Karl-Henrik Sundström luonnehtii kolmannen neljänneksen tulosta vakaaksi.
Edellisen toimitusjohtajan Jouko Karvisen johdolla toteutetut ankarat säästökuurit näkyvät numeroissa. Koko konsernin kustannukset vähenivät 14 prosenttia vuodentakaisesta.
Pakkauskartongit ovat Stora Enson tuloksen kannalta entistäkin tärkeämpi ryhmä.
Liikevaihdosta pakkauskartonkien osuus on vain kolmannes, mutta tuloksesta ne tuovat reilusti yli puolet. Heinä–syyskuussa osuus liikevoitosta oli 60 prosenttia.
Pakkauskartonkien kannattavuus on hyvä, ellei peräti erinomainen.
Pakkausliiketoiminnan liikevoitto suhteutettuna liikevaihtoon oli kolmannella neljänneksellä 15 prosenttia ja pääoman tuotto 20 prosenttia.
Kartonkien lisäksi vain saha- ja puutuotteet yltävät Stora Enson liiketoimintaryhmistä yhtiön asettamaan sijoitetun pääoman 13 prosentin tavoitteeseen.
Stora Enson ja chileläisen Araucon yhdessä omistaman Montes del Platan sellutehtaan käynnistys Uruguayssa takkuaa.
Tehtaan ylösajo alkoi kesäkuun alkupuolella.
Osavuosikatsauksessa Stora Enso kertoo, että Montes del Platan tuotannosta se odottaa saavansa tänä vuonna 245 000–275 000 tonnia eli 55 000–75 000 tonnia vähemmän kuin heinäkuussa oletettiin.
Montes del Platan tehdas kasvattaa selluryhmän liikevaihtoa, mutta tuottaa vielä tappiota. Sundström uskoo, että Uruguayssa päästään nollatulokseen joulukuussa.
Täydessä vauhdissa Montes del Plata tekee eukalyptussellua 1,3 miljoonaa tonnia vuodessa. Se jaetaan puoliksi Stora Enson ja Araucon kesken.
Stora Enson sahojen ja puutuotteiden liikevaihto laski heinä–syyskuussa seitsemän prosenttia verrattuna viime vuoden kolmanteen neljännekseen. Vienti kärsi Japanin heikentyneestä kysynnästä.
Hyvän alkuvuoden jälkeen sahojen ja puutuotteiden liiketulos laski kesällä, mutta oli edelleen yli viisi prosenttia liikevaihdosta. Pääomalle saatiin kolmannella neljänneksellä 16 prosentin tuotto.
Paperitehtaiden liikevoitto nousi viime vuoden heinä–syyskuun 13 miljoonasta eurosta 33 miljoonaan euroon pienentyneiden poistojen ansiosta. Poistot ovat tänä vuonna viime vuotta pienemmät, koska Stora Enso teki viime vuonna paperiliiketoimintansa tasearvoon suuren alaskirjauksen.
Sundström totesi keskiviikon sijoittajapuhelussa, että paperiliiketoiminta tuo yhtiölle tärkeää kassavirtaa.
Mahdolliset toimialajärjestelyt osakevaihdoin eivät innosta Stora Ensoa.
Sundströmin mukaan paperiteollisuuden mahdollista järjestelyä voitaisiin ajatella vain, jos siitä saataisiin paljon käteistä rahaa.
Aktiivinen aloitteentekijä yhtiö ei aio olla.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
