Liiallinen raivausinto tuhoaa luontaista monimuotoisuutta – Riistametsänhoito olisi kustannustehokas luonnonhoitomenetelmä

Metsäkanalinnuista teeret tulevat parhaiten toimeen nuorten metsäikäluokkien talousmetsäalueilla. Lajilla on muutenkin väljimmät elinympäristövaatimukset. Kuva: Markku Vuorikari

Kun metsätalouden hakkuumäärät lisääntyvät, kasvaa myös tarve nykyistä kustannustehokkaammille luonnonhoitomenetelmille sekä monimuotoisuutta vaaliville metsätalouden toimintatavoille, toteaa Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Marko Svensberg.

Hän on perehtynyt riistametsänhoidon menetelmiin ja puhuu niiden puolesta.

"Riistametsänhoidon menetelmät ovat vapaaehtoisia ja helppoja, eivätkä ne aiheuta metsänomistajalle lisäkustannuksia."

Riistametsän tärkeitä rakennepiirteitä ovat muun muassa korkea metsäpeitteisyys, suoja maanpinnan tasolla, latvuspeitto ja runsas varpukasvillisuus, erityisesti mustikka.

Suomalaisia on opetettu metsien liialliseen siistimiseen, vaalimaan pelkästään havupuiden kasvua ja toteuttamaan metsätaloutta myös heikkotuottoisilla alueilla, sanoo Svensberg.

Metsien eri kasvatusvaiheissa tehtävä liiallinen raivausinto tuhoaa riistalle elintärkeän suojan ja luontaisen monimuotoisuuden sekä tekee metsistä liian puistomaisia.

"On sallittua säästää metsänhoidon kustannuksissa sekä uudistamiskuluissa ja hyödyntää jo olemassa olevaa alikasvosta. Voi jättää raivaamatta ja huonotuottoiset kosteat notkot täysin käsittelyn ulkopuolelle sekä säästää riistatiheikköjä ja sekametsiä", kannustaa Svensberg.

Tutkimusten mukaan sekametsät kasvavat yhden puulajin metsiä paremmin. Niiden suosiminen luo monimuotoisuutta ja parantaa monen uhanalaisen lajin mahdollisuuksia.

Riistametsänhoidon periaatteet hyödyttävät metsäkanalintujen ohella monia yleisiä ja uhanalaisia lintulajeja, sillä metsänhoitoon suositellut hoitotoimet muulle linnustolle ovat pääpiirteissään samoja, muistuttaa Svensberg.

Mustikkavarvusto on elintärkeä ravinnon ja suojan tarjoaja metsäkanalintujen lisäksi monelle muullekin lintulajille.

Seka- ja lehtimetsien osuuden kasvu hyödyttäisi muun muassa vaarantunutta kirjokerttua ja lukuisia muita lintulajeja, koska näissä elinympäristöissä lintuja pesii selvästi enemmän kuin havumetsissä.

Vaihettumisvyöhykkeiden hoito ja soiden ennallistaminen hyödyttäisi äärimmäisen uhanalaista suokukkoa, vaarantunutta pajusirkkua sekä silmälläpidettäviä mustavikloa ja liroa.

Svensbergin mielestä valtion tulisi rahoittaa riistametsänhoidon edistämisen hankkeita nykyistä huomattavasti suuremmilla panostuksilla. Tähän mennessä panostukset ovat olleet melko vaatimattomia joitakin Metso-rahoitteisia hankkeita lukuun ottamatta.