Etelän lehdoissa kevät on kukkien aikaa, mutta miksi suomalaisessa metsämaisemassa kevään tulo on vaisu?

Keltavuokko on valkovuokkoa harvinaisempi lehtojen kevätkukka. Kuva: Jorma Peiponen

Etelän lehdoissa kevät on kukkien aikaa, mutta miksi suomalaisessa metsämaisemassa kevään tulo on vaisu? Ero meikäläisen havumetsän ja keskieurooppalaisen lehtimetsän välillä on huikea.

Suuressa osassa Suomea tämä talvi on ollut luonteeltaan länsieurooppalainen: leuto ja märkä, välillä pientä pakkasta ja vähän luntakin, ja sitten taas vettä.

Tällaiseen ilmastoon ovat sopeutuneet monet meillä jaloina lehtipuina tunnetut puut: tammi, jalavat, saarni, vaahtera ja lehmus sekä meiltä luontaisena puuttuva pyökki.

Tähän lehtometsäkasvillisuuteen voi tutustua lounaisella rannikkoalueella ja Ahvenanmaalla – tai Virossa.

Tutustuminen kannattaa ajoittaa varhaiskevääseen – normaalivuosina toukokuulle, mutta tänä vuonna ehkä jo huhtikuun lopulle. Keväällä ennen puiden lehteentuloa maata kattaa parhaimmillaan yhtenäinen kukkamatto: valkoista, keltaista ja vaihtelevassa määrin punaista tai sinipunaista.

Näyttävimpiä lajeja ovat vuokot, valko-, kelta- ja sinivuokko, kevätesikko ja kiurunkannukset. Ahvenanmaalla joukkoon kuuluu kämmeköitäkin (miehenkämmekkä ja seljakämmekkä).

Joukossa on muutamia sipulikasvejakin kuten karhunlaukka ja käenrieskat. Kun mennään pitemmälle Eurooppaan, lajisto monipuolistuu.

Kun puut ovat lehdettömiä, aurinko lämmittää maan pinnan ja herättää kasvit. Kun maan rajassa on sekä lämpöä että ravintoa, pörrää siellä monenlaisia hyönteisiäkin. Riemua riittää niin pitkään kuin puut pysyvät lehdettöminä.

Puiden verkkaiseen lehteen tuloon on kaksi syytä. Ensinnäkin puiden kannattaa viivytellä silmujensa avaamisessa niin pitkään, ettei pakkasia enää tule. Toinen syy on puiden omassa kukinnassa.

Lehtimetsien valtapuut jättävät siitepölynsä tuulen kuljetettavaksi. Pölytys onnistuu paremmin, kuin puiden lehdet eivät ole vielä siitepölyn lentoa estämässä.

Kun puiden oma kukinta on ohi, lehväkatto sulkeutuu ja metsään laskeutuu vihreä hämärä.

Kukat katoavat. Keltavuokko, kiurunkannukset ja useat muut kevätkasvit lakastuvat tyystin, osa kasveista jää keräämään niukasta valosta energiaa seuraavan kevään kukintaan.

Hyönteiselo maan rajassa hiljenee mutta vilkastuu latvuksissa, missä nyt on valoa, lämpöä ja ravintoa.

Havumetsässä kevään vaihtuminen kesäksi ei ole yhtä dramaattista.

Keväästä kertoo kangasmetsissä riemukas lintujen laulu, mutta kukkaloistosta ei ole tietoakaan.

Pajut ovat taigan varhaisimpia kukkijoita, jotka tarjoavat talvehtineille hyönteisille mettä ja siitepölyä ravinnoksi. Raita on niistä ainoa selvä metsäkasvi, mutta sekin on kangasmetsissä niukka.

Sillä on kuitenkin paljon suurempi merkitys metsän ekologiassa kuin puiden lukumäärä antaisi olettaa. Sen tarjoamalla ravinnolla selviytyvät kesään ne hyönteiset, jotka pölyttävät mustikan, puolukan ja monet muut metsän kesäiset kukat.

Kevään suurikukkaisista lajeista vain kangasvuokko ja hämeenkylmänkukka menestyvät kangasmetsissä. Kumpikaan ei kuitenkaan ole varsinainen metsäkasvi: ne viihtyvät sitä paremmin, mitä vähemmän puut niitä varjostavat.

Jo siinä piilee vastaus etelän jalopuumetsien ja pohjoisen havumetsien kevään eroihin. Komea kevätkukinta liittyy ympäristöihin, joissa aurinko pääsee keväällä esteettä valaisemaan ja lämmittämään maan pinnan.

Talven lämpötilaerot eivät kuitenkaan suoraan selitä Viron ja Savon metsien eroa, ainakin yhtä olennainen tekijä on lumen määrä. Pohjoisen havumetsässä ei ole sellaista välikautta, jolloin maan rajassa olisi lämpimämpää kuin muualla.

Kun etelän lehtometsät kukkivat, taigassa maata peittää vielä lumi ja maa on roudassa. Kun lumi ja routa ovat sulaneet, lämpötilat ovat jo kesäisiä ja puiden kasvukausi alkanut.

Maaperäkin vaikuttaa – karussa ja happamassa kangasmetsähumuksessa lehtokasvit eivät menesty.

Puulaji vaikuttaa suoraankin. Karuimmissa männiköissä valoa riittää, mutta yleensä havumetsissä varjo on syvempi eikä varjostus vaihtele vuodenaikojen mukaan.

Ei Keski-Euroopassakaan havumetsissä ole sellaista kukkaloistoa kuin lehtimetsissä. Taigassa lehtimetsät ovat niin lyhytaikaisia välivaiheita, ettei kasvien ole kannattanut erikoistua niihin.