Energiapuun hinnat vaihtelevat reippaasti
Energiapuun kanto- ja hankintahinnat vaihtelevat suuresti alueittain, kertoo Metsäntutkimuslaitos (Metla). Energiapuun kauppa pysyi kevätkesällä ennallaan.
Ostetusta energiapuusta puolet oli karsittua rankaa ja vajaat 40 prosenttia latvusmassaa. Kuva: Pekka FaliPystykaupoissa energiapuusta maksettiin keskimäärin 3,1 euroa kuutiolta huhti-kesäkuussa, kun mukaan ei lasketa tukia. Eniten maksettiin karsitusta rangasta, keskimäärin 3,7 euroa kuutiolta.
Metlan mukaan hinnat vaihtelivat rajusti alueittain. Lapissa rangasta sai euron kuutiolta, mutta Savo-Karjalassa siitä sai yli 7 euroa kuutiolta.
Karsitun rangan hinta laski kesää kohti mentäessä neljänneksellä alkuvuoden hinnoista.
Latvusmassan kantohinta oli keskimäärin 3,1 euroa kuutiolta, kokopuun 1,7 ja kantojen 1,1 euroa kuutiolta. Latvusmassan hinta laski edelliseltä vuosineljännekseltä 6 prosenttia ja kantojen lähes neljänneksen.
Pystykauppojen osuus kevätkesän energiapuukaupasta oli neljä viidesosaa.
Kantohinta ei kerro koko totuutta. Tukikelpoisissa leimikoissa energiapuun korjuutuki ja nuoren metsän hoidon tuki voivat moninkertaistaa kantohinnan.
Energiapuun korjuutukea maksetaan 7 euroa kuutiolta. Nuoren kasvatusmetsän harvennuksilla tuki on 4–7 euroa kuutiolta.
Nousua hankintahinnassa
Hankintakaupoissa energiapuun keskihinta nousi kevätkesällä reiluun 21 euroon kuutiolta. Vuoden alusta hinta vahvistui 6 prosenttia.
Hankintakaupoissa energiapuun hinta vaihteli vajaasta 18 eurosta yli 26 euroon kuutiometriltä. Kovinta hintaa hankintana korjatusta energiapuusta maksettiin Etelä-Suomessa ja Etelä- Pohjanmaalla.
Energiapuun ostomäärä säilyi vuoden toisella neljännekselle alkuvuoden tasolla, 1,1 miljoonassa kuutiossa. Siitä puolet oli karsittua rankaa ja vajaat 40 prosenttia latvusmassaa.
Kokopuun ja kantojen korjuu väheni tuntuvasti vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.
Metla arvioi tilaston kattavan noin kaksi kolmasosaa energiapuun kaupasta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

