Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pohjanmaan Poijat hoitavat puut nurin

    Kurikkalaisyrityksen palvelutarjonnassa tärkeällä sijalla ovat metsurityöt.
    Simo Arho leikkasi jurvalaisen taloyhtiön pensasaitaa joulukuun lopulla.
    Simo Arho leikkasi jurvalaisen taloyhtiön pensasaitaa joulukuun lopulla. Kuva: Timo Aalto

    Kurikkalaisten Matti Mähösen ja Veli-Pekka Lipastin luotsaama Pohjanmaan Poijat on toiminut vajaan kymmenen vuoden ajan. Yrityksen monipuolisen palvelutarjonnan ytimenä ovat metsurin työt.

    Omistajien lisäksi kolme henkeä työllistävän yrityksen toimialaan kuuluvat niin erilaiset puidenkaatotyöt, kantojyrsintä kuin kaivinkonetyötkin.

    Firman nimeen miehet halusivat eteläpohjalaista murretta.

    ”Siinä on poijat sen vuoksi, että murre kuulostaa niin hyvältä”, Mähönen hymyilee.

    Yhteisyritykseen miehet päätyivät oltuaan samoissa töissä turpeen noston parissa.

    ”Aloimme silloin pohtia yhteisen yrityksen perustamista. Minulla oli myös jo alla muutaman vuoden kokemus yrittäjyydestä, sillä olin tehnyt erilaisia kunnossapitotöitä”, Mähönen kertoo.

    Tärkeän osan yrityksen toiminnasta muodostavat metsurin työt, joita Pohjanmaan Poijat tekee niin metsässä kuin pihamailla.

    ”Pihapuiden kaatotyöt ovat etusijalla, sillä niitä tehdään varsin paljon. Onkin hyvä, että monet kiinteistöjen omistajat kiinnittävät asiaan huomioita, ennen kuin kaatuvat puut tekevät vahinkoja”, Lipasti pohtii.

    Aina pihapuiden kaadot eivät kuitenkaan suju ilman neuvotteluja. Tällä saralla taloyhtiön sisällä käydään toisinaan kiivastakin keskustelua.

    ”Joskus on käynyt niin, että aloittaessamme työt asukkaat tulevat paikalle kieltämään joidenkin puiden kaatoja.”

    ”Vaikka asiat on taloyhtiössä sovittu, jotkut asukkaat ovat silti eri mieltä. Toisinaan yhtiön väki on käynyt odotellessamme kiivassanaistakin keskustelua”, Lipasti kertoo.

    Mähönen on lähtenyt puutöihin myös kesken unien.

    ”Yölläkin on tullut lähtöjä puiden kaaduttua tai ollessa kaatumaisillaan kiinteistöjen päälle. Olen kuitenkin varautunut siihen, että olen aina valmiina hommiin.”

    Lipasti muistuttaa myös puihin liittyvästä vakuutuksesta. Se on hyvä ratkaisu, jos pihamaalla halutaan säilyttää esimerkiksi vanhoja, isoja tunnearvoja pitäviä puita.

    ”Mikäli pihalla on puita, joita ei haluta kaataa pois, kannattaa varmistaa vakuutuksen kattavuus asian suhteen. Kun puu kaatuu, se saattaa aiheuttaa ison vahingon.”

    Mähönen ottaa kantaa myös siihen, kuinka kaukana puiden ja pensaiden pitäisi olla kiinteistöstä.

    ”Mitään ei pitäisi istuttaa viittä metriä lähemmäs rakennusta. Tämä sen vuoksi, että puut ja pensaat pitävät rakenteita kosteina. Lisäksi puiden juuret saattavat yltää hyvinkin kauas aiheuttaen omia ongelmiaan.”

    ”Pensasaitojen leikkauksia tilataan yhä enemmän. Yksi syy tähän on, että iäkkäät henkilöt ovat lisänneet tilauksia. Osasyynsä on varmasti silläkin, että pihapiirejä hoidetaan enemmän.”

    Metsä on tärkeä elementti Lipastille myös vapaa-aikana, silloin usein suunta vie koiran kanssa puiden siimekseen.

    ”Metsässä on hyvä olla, siellä tulee rentoutunut olo ja kiireen tunne häviää. Metsä on yksinkertaisesti paikka missä viihdyn.”

    Mähösellä aika taas kuluu pitkälti perhepiirissä.

    ”Minulla ja vaimollani on neljä pientä lasta. Heidän kanssaan touhuaminen varmistaa, ettei minulla ole vapaa-ajan ongelmia”, kurikkalaisyrittäjä hymyilee.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.