Taantuma kurittaa puurakentamista
”Rakentamisen alamäki on kohdistunut puurakenteisiin omakoti- ja rivitaloihin. Ensi vuosi ei lupaa kovin paljon parempaa puurakentamiselle kotimaassa”, totesi VTT:n johtava neuvottelija Pekka Pajakka Puupäivässä Helsingissä torstaina.
Etenkin uudisrakentaminen jatkuu vaisuna vielä pitkään. Siksi korjausrakentaminen ajaa sen ohitse ensi vuonna, kun mittarina on rakentamiseen käytetty raha.
Pajakka muistutti, että rakennusmateriaali ei yleensä ole asiakkaiden kannalta keskeinen valintaperuste. Sen edelle ajavat laatu, kustannukset, nopeus ja helppous. Niinpä parhaat ratkaisut syntyvät useimmiten eri materiaalien yhteiskäytöstä.
Käänne parempaan on näkyvissä, sillä taantuma alkaa hellittää Euroopassa. Talouden elpyminen on kuitenkin heiveröistä ja kotitalouksien varovaisuus jarruttaa edelleen rakentamista.
”Suomelle tärkeiden vientimaiden näkymät ovat paranemassa. Se kasvattaa vientiä, mutta kotimassa rakentaminen elpyy vasta vuonna 2015”, ennusti Pajakka.
Toimitusjohtaja Markku Koskinen Koskinen Oy:stä vahvisti sahatavaran viennin vetävän Euroopan ulkopuolelle jo nyt. Myös Eurooppa on elpymässä. Kotimaassa alamäki kuitenkin jatkuu.
”Rakentamistarvetta meillä olisi. Silti ensi vuosi näyttää synkältä, enkä usko rakentamisen kasvavan.”
Taantuman syvyydestä kertoo, että pientalojen pystyttäminen on puolittunut muutamassa vuodessa.
Koskinen listasi rakentamisen hiipumisen syiksi pankkien antaman rahoituksen tiukkuuden ja talokauppaa vaikeuttavan byrokratian. Myös kaavoitus jarruttaa rakentamista haja-asutusalueilla.
”Kehityssuunta on todella omituinen. Hyvää tilanteessa on puukerrostalojen aseman vakiintuminen. Ne ovat lyöneet itsensä läpi.”
Koskisen mukaan viisi viime vuotta ovat olleet puubisnekselle vaikeita. ”Useimmat yhtiöt ovat tehneet tappiota. Tänä vuonna raaka-aineen hinta on onneksi pysynyt kurissa.”
Sahatavaran osalta Japanin kysynnän kasvu on helpottanut tilannetta. Suuri osa sahoista on jo noussut voitolle viennin vedolla.
Koskinen odottaa, että ensi vuonna vienti kasvaa enemmän kuin kotimaassa menetetään. Vientisahat pärjäävät siten muita paremmin.
Erityisen vaikea tilanne on jatkojalostuksella. Siltä osin Viron ja Puolan kustannusetu on kasvanut viidennekseen.
Uhkakuvana on, että Suomesta viedään jatkossa sahatavaraa, joka tuodaan tänne jalostettuna takaisin.
Koskinen toivoi satsauksia myös tieverkkoon. Se alkaa olla sahojen kuljetusten kannalta kelvottomassa kunnossa.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
