Vahinkoa aiheuttavien ammuttujen harmaahyljeurosten kuljettamisesta ja käsittelystä aletaan maksaa avustusta – luonnonsuojelujärjestöt moittivat tapporahajärjestelmäksi
Etelä-Suomen Merikalastajain liiton toiminnanjohtajan arvion mukaan ajatus on hyvä, mutta järjestelmän ehdot ovat niin tiukat, että avustuksella ei tule olemaan suurta käytännön merkitystä.
Hylkeiden aiheuttamia vahinkoja pyritään estämään myös muilla keinoilla, kuten esimerkiksi hylkeenkestävistä materiaaleista valmistettujen rysien ja kalankasvatuskassien suojaverkkojen avulla. Kuva: Maija PartanenKaupalliselle kalastukselle ja kalankasvatukselle aletaan myöntää avustusta rannikolla vahinkoja aiheuttavien harmaahyljeurosten poistamisesta aiheutuviin kustannuksiin, tiedottaa maa- ja metsätalousministeriö (MMM).
Avustusjärjestelmän tavoitteena on korvata niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat rysiltä ja verkoilta sekä kalankasvatuslaitoksilta ammutuista harmaahyljeuroksista, niiden pois kuljettamisesta, käsittelystä ja vastaanottamisesta.
Tavoitteena on myös se, että harmaahylkeiden, eli hallien vierailut pyydyksillä ja laitoksilla ajan myötä vähenisivät, mikä pienentäisi myös niiden aiheuttamia vahinkoja.
Järjestelmä on rajoitettu enintään 400 halliurokseen vuodessa, ettei järjestelmä aiheuttaisi uhkaa hallikannalle. Hallien yleinen metsästys ei ole järjestelmän piirissä, koska metsästyksessä lähtökohtana on saaliin hyödyntäminen omassa käytössä.
EU-säädökset kieltävät hyljetuotteiden kaupan. Tämä vähentää halukkuutta hallien metsästämiseen yleensä ja myös pyydysten tai kalankasvatuslaitosten läheltä, todetaan MMM:n tiedotteessa.
"Kauppakiellosta johtuen pyydyksiltä poistettavat hallit muodostuvat ongelmaksi niiden poistamisen jälkeen, koska arvokkaan riistaeläimen taloudellinen hyödyntäminen ei ole mahdollista", kuvataan tilannetta MMM:n tiedotteessa.
Pyydyksiltä ja kalankasvatuslaitoksilta poistettujen hallien asianmukainen käsittely vie myös merkittävästi työaikaa.
"Ajatus ja tarkoitus on hyvä. Mutta ehdot ovat niin tiukat, että avustuksella ei tule olemaan suurta käytännön merkitystä", kommentoi Etelä-Suomen Merikalastajain liiton toiminnanjohtaja Teemu Tast.
Avustuksen ehtona on esimerkiksi, että sitä myönnetään enintään 200 metrin etäisyydellä pyydyksestä tai kalankasvatuslaitoksesta poistetuista halliuroksista.
Järjestelmä edellyttää kalastajaa ilmoittamaan tarkasti niiden pyydysten sijainnit, joilta halliuroksia on poistettu. Tällä tavalla voidaan valvoa, että poistot kohdistuvat vahinkoja aiheuttaviin yksilöihin.
"Etäisyyden tarkassa arvioinnissa ja mittaamisessa on omat haasteensa merellä. Hirvenmetsästys, jonka ehtona olisi ampua enintään 200 metrin etäisyydellä tai lähempänä taimikkoa olevat hirvet, ei kuulosta toimivalta järjestelmältä."
Ylipäätään halli on vaativa metsästettävä. Se on vedessä elävä eläin, joka liikkuu paljon ja pitää harvoin päätään veden pinnalla, kuvailee Tast.
Hän sanoo, että olisi ollut yksinkertaisempaa luoda järjestelmä, jossa kaikki laillisesti saaliiksi saadut hallit olisivat kuuluneet avustuksen piiriin niin pitkään, kunnes 400 eläimen kiintiö olisi täysi.
"Tässäkin vaihtoehdossa olisi voitu rajata avustus vain uroksiin. Toki on huomioitava, että urosverotuksella ei vaikuteta harmaahyljekannan kokoon."
Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa on havaittu, että pyydyksillä ja kalankasvatuskasseilla vierailee toistuvasti samoja yksilöitä, jotka ovat pääosin halliuroksia. Tästä johtuen avustusta maksetaan vain halliuroksista.
Suomen Luonnonsuojeluliitto ja WWF moittivat tiedotteessaan järjestelmää tapporahajärjestelmäksi. "Harmaahylkeiden tappamisesta maksettava korvaus järjestöjen mielestä väärä ja vaarallinen linjaus.
Luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola arvioi, että avustus voi lisätä hylkeiden metsästystä pyydysten lähellä merkittävästi. "Jotta kokonaisverotus pysyisi kestävällä tasolla, pitäisi yleistä hylkeiden metsästystä avomerellä samalla vähentää."
Avustusjärjestelmä astuu voimaan ensi keskiviikkona ja on voimassa vuoden 2023 loppuun.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
