Metsähallitus tukkinutmiljoona metriä metsäojia
Metsähallituksen luontopalvelujen tulokset soiden ennallistamisessa ovat komeat. Viiden vuoden aikana soilta on padottu yli miljoona metriä ojia.
Ennallistaminen palauttaa ojitettujen soiden vesitalouden ja yleisilmeen luonnonmukaiseksi. Se toteutetaan täyttämällä ojia ja vähentämällä puustoa.
Viimeisten viiden vuoden aikana Metsähallitus on ennallistanut lähes 4 700 hehtaaria suoalueita. Ojia on tukittu ja padottu yli miljoona metriä. Samalla soilta on hakattu ojituksen jälkeen kasvanutta puustoa lähes 900 tukkirekallista.
”Seurasimme tarkasti ennallistamisen vaikutuksia suolla liikkuvien vesien määrään ja laatuun, kasvillisuuteen, lintuihin, perhosiin ja sudenkorentoihin. Seurantojen tulokset osoittavat, että olemme menestyksekkäästi onnistuneet palauttamaan suoluontoa kohti luonnontilaa”, projektipäällikkö Jouni Penttinen sanoo.
Ennallistamisella ehkäistään maailmanlaajuista lajien sukupuuttoaaltoa ja alkuperäisluonnon katoamista sekä Suomen suoluonnon köyhtymistä.
Eniten suoluontoa ovat heikentäneet laajamittaiset metsäojitukset 1900-luvun jälkipuoliskolla.
”Suomella on merkittävä kansainvälinen vastuu säilyttää suoluonnon monipuolisuus, sillä soiden ainutlaatuinen luonto ja lajit eivät ole korvattavissa. Suoluonnon monimuotoisuus on myös Suomessa suurempi kuin missään muualla samankokoisella alueella.”
Metsähallitus on helpottanut myös soiden virkistyskäyttöä. Soille on pystytetty opastauluja ja Kilpisuolle Keski-Suomeen on rakennettu lintutorni.
Suoverkosto-Lifen toteutti Metsähallituksen luontopalvelut yhteistyössä Keski-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen sekä Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen kanssa. Viisivuotisessa hankkeessa oli mukana Natura 2000 -alueita Hangosta Kittilään.
Kustannukset olivat noin 6,7 miljoonaa euroa, josta Euroopan unioni rahoitti puolet.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
