Koneviesti: Näin poltetaan pikatervaa – sytyttämisestä ensimmäisiin pisaroihin kuluu aikaa puolisen tuntia
Kotitarvetervan poltto kuuluu pieksämäkeläisen konekerho Hurrauttajien lukuisiin toistuviin aktiviteetteihin.
Tervaretortti koostuu tislauskuvusta, metallipohjasta, lauhdutusputkesta ja keräysastiasta, eli systeemi on jokseenkin sama kuin pontikkapannussa, mutta tässä pelataan huomattavasti kovemmilla lämpötiloilla. Viina höyrystyy 78 asteessa, mutta terva alkaa irrota kuivatislattavasta puusta vasta jossain 270 asteessa ja paljon hitaammin. Kuva: Kimmo KottaHuhtikuun lopulla tuli tilaisuus tervatuotannon saloihin tutustumiseen, kun pieksämäkeläinen konekerho Hurrauttajat poltti kaksi tervaerää omiin tarpeisiinsa. Mitään suurta tervahautaa ei tehty, vaikka sekin olisi varmasti onnistunut, vaan mäntypilkkeistä tuotettiin tervaa ja hiiliä huomattavasti nopeammalla retortilla.
Laitteisto koostui pilkkeitä täyteen ladotusta tynnyrinpuolikkaasta, joka käännettiin alassuin muurikkapannulle, jonka pohjaan oli tehty reikä. Siitä prosessissa erittyvien tuotteiden reitti jatkui maahan upotettua lauhdutusputkea myöten keräysastiaan. Retortissa, samoin kuin tervahaudassakin, on kyse kuivatislauksesta, jossa pihka saadaan sulamaan ja muut aineosat höyrystymään.
Kumollaan olevan tynnyrin puolikkaan ympärille ja päälle kasattujen puiden sytyttämisestä ensimmäisiin pisaroihin kului aikaa puolisen tuntia. Putken suusta aluksi lirisevä rusehtava neste kuului olevan vettä. Seuraava tuote oli tervankusta, joka sekin on enimmäkseen vettä, jossa on hieman runsaammin tervan aineosia seassa.
Miten tervanpoltto jatkuu ja kuinka hiilistä saadaan sopivia? koko artikkeli Koneviestin sivuilla
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
