Pehmopapereilla pyyhkii hyvin Kiinassa
Kiinassa pehmopapereiden tuotantokapasiteetti jatkaa kasvuaan. Seuraavan puolen vuoden aikana maassa käynnistetään yli 40 uutta yksikköä, kertoo sellu- ja paperimarkkinoita seuraava Foex. Aasian hyvin vetävät pehmopaperimarkkinat ovat valopilkku selluntuottajille, jotka kärsivät painopapereiden tuotannon alasajosta länsimaissa.
Metsä Fibren ja Itochun kauppa on merkki siitä, että Aasiassa halutaan varmistaa sellun saatavuus pitkällä aikavälillä.
Sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa painopaperikapasiteettia suljettiin lähes 400 000 tonnin vuosituotannon verran tammi–helmikuussa. Yksiköitä suljetaan lisää vielä ennen kesää, Foex ennakoi.
Myös pakkauspaperikapasiteettia on supistettu molemmin puolin Atlanttia. Toisaalta uusiakin tuotantolaitoksia käynnistetään aika ajoin. Pakkauspapereiden kysynnän kasvu on pysähtymässä, mutta ei kuitenkaan kääntynyt laskuun.
Monet sanomalehdet ovat siirtyneet tabloid-kokoon. Yhtiöt pyrkivät korvaamaan sanomalehtipaperin kysynnän laskun viennillä Euroopan ulkopuolelle.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
