MTK:n Tiirola: Lunastuskorvaukseen neljännes ekstraa markkina-arvon lisäksi
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja ehdottaa lunastuslaissa mallin ottamista Ruotsista.
Maata lunastetaan esimerkiksi sähkölinjoihin, mutta nykyisin kun monet sähköyhtiöt on yksityistetty, lunastustoimitukset palvelevat usein yksityistä liiketoimintaa. Lunastuslakiin tulisi Tiirolan mielestä sisällyttää säännös, jonka perusteella maanomistaja voisi saada pienen osuuden lunastuksen tuomasta hyödystä. Lunastuksessa korvataan nykyisen lain mukaan vain välittömät menetykset. Kuva: Markku VuorikariRuotsissa omaisuuden haltijalle maksetaan markkina-arvoon perustuvan lunastuskorvauksen lisäksi 25 prosentin suuruinen lisäkorvaus, tietää Mikko Tiirola.
”Lunastuskorvauksella tulisi aina voida hankkia lunastetun omaisuuden sijaan vastaavanlainen omaisuus vapaaehtoisella kaupalla. Nyt näin ei aina ole”, Tiirola kritisoi.
Tiirola vetosi sunnuntaina MTK Rauman 100-vuotisjuhlassa oikeusministeri Antti Häkkäseen (kok.), jotta tämä panisi lunastuslain kokonaisuudistukseen vauhtia. Nykyinen, jo 40 vuotta voimassa ollut laki, on monin osin vanhentunut. Uusi lunastuslainsäädäntö olisi Tiirolan mielestä saatava aikaan tällä vaalikaudella.
Tiirola huomauttaa, että maankäytön ja rakentamisen normeja ja kaavoitusprosesseja on uudistettu ja käyttöä rajoittavia ratkaisuja tehdään yhä useammin jopa yksityisen liiketoiminnan tukemiseksi. "Ympäristölainsäädäntö, jota lunastuslaki palvelee, on isolta osalta rakennettu lunastuslain voimaantulon jälkeen. Voidaan siis todeta, että omaisuuden suoja ei enää ole tarvittavalla tasolla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
