Nyt avautui huippupesti: Metsähallitukselle haetaan toimitusjohtajaa
Nykyisen johtajan tehtävät päättyvät ja ovat nyt julkisessa haussa. Esa Härmälä aikoo pyrkiä toimitusjohtajaksi.Sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistiin työpaikkailmoitukset Metsähallituksen toimitusjohtajan ja luontopalvelujohtajan avoimista tehtävistä.
Toimitusjohtaja nimitetään enintään viiden vuoden määräajaksi. Uusi metsähallituslaki tuli voimaan 15.4.2016, jolloin myös uusi valtion liikelaitos aloitti virallisesti toimintansa.
"Tarkoitus olisi hakea tehtävään uudemman kerran", nykyinen Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä sanoo.
Hakuaika tehtävään päättyy 9.5.2016. Molempiin tehtävien palkkauksesta sovitaan erikseen.
Metsähallituksen alaisuudessa toimivan tytäryhtiön, Metsätalous Oy:n johtoa ei ole vielä valittu.
Härmälä kertoo, että Metsätalous Oy:n toimitusjohtajan paikkaan valitaan mahdollisesti nykyinen Metsähallituksen liiketoiminnan johtaja Jussi Kumpula.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

