Lapin männyilleraju siemensato
Lapin männyt tekevät pitkästä aikaa laadukasta siementä. Edellinen todella laadukas männyn siemenvuosi oli 1988, ja silloin kerättyjä siemeniä käytetään edelleen.
Männyn käpyjen ja siementen kehittyminen kestää kolme vuotta. Lapissa tulee harvoin peräkkäin kolme männyn kävyn kehitykselle suotuisaa kesää. Siksi hyviä siemenvuosia on pohjoisessa keskimäärin noin kerran kymmenessä vuodessa.
Lapissa ja erityisesti Itä-Lapissa on jo vuosia kärsitty pulaa männyn siemenistä. Kesän 2011 hyvä siemenvuosi tulikin tarpeeseen.
”Edellinen hyvä siemenvuosi täällä oli vuonna 2002. Koko Lapin kattava hyvä siemenvuosi oli viimeksi 1998. Silloinkaan ei saatu näin hyvälaatuista siementä kuin nyt. Käpyjä saisi vain olla enemmän”, kertoo metsätalousinsinööri Timo Ari Metsähallituksesta Rovaniemeltä.
Pohjoisessa pyritään pitämään kymmenen vuoden tarvetta vastaava siementen varmuusvarasto. Nyt varastoissa olevien Pohjois-Lapin siementen määrä on niin vähäinen, ettei niitä voi kylvää metsään. Taimien kasvatukseen taimitarhoilla siemenet ovat vielä riittäneet.
Metsähallituksen vastuulla on hankkia siemeniä pohjoisen varmuusvarastoihin. Ari vastaa keruun käytännön järjestelyistä.
”Keruu tapahtuu yhteistyössä metsänomistajien yhdistysten, metsänhoitoyhdistysten kanssa”, hän kertoo. Yhdistyy saa keräyskiintiön ja jakaa sen kerääjille. Kerääjille maksetaan 95–100 senttiä käpylitrasta. Se on verotonta tuloa marjojen keruutulojen tapaan.
Käpyjen keruu vaatii maanomistajan luvan. Koska siementen alkuperän pitää olla tiedossa, metsäammattilaiset määrittävät, mistä kävyt kerätään.
KRISTA KIMMO/forest.fi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
