Aarre: Japanilaisten himoitseman matsutaken perässä on kuljettava pitkiä matkoja – "se on kuin pieni, ruskea peruna”
Matsutake eli tuoksuvalmuska haastaa etsijänsä, sillä sen perässä joutuu kulkemaan pitkiä matkoja. Suomen kokenein matsutakeopas Eira-Maija Savonen kertoo vinkit sienijahtiin.Tuntien etsiskelyn jälkeen metsästä löytyy vaaleanruskea, kookas, voimakkaasti tuoksuva sieni. Tämä suomalaisille melko tuntematon mutta japanilaisten jumaloima sieni on matsutake eli tuoksuvalmuska (Tricholoma matsutake).
Suomen kokenein opas matsutakeretkelle on Eira-Maija Savonen. Tuoksuvalmuska näyttäytyi Savoselle ensimmäisen kerran vuonna 2001 Parkanossa. Aiemmin sienen ajateltiin viihtyvän Suomessa lähinnä Lapissa, jossa sitä tavataan eniten.
Sieni painui pysyvästi Savosen mieleen.
”Matsutaken tiedettiin olevan yksi harvoista metsäsienistä, joiden kilohinta on niin korkea, että sitä olisi kannattavaa viedä lentorahtina Suomesta Japaniin.”
Japanilaisille matsutake on kulttisieni, joka symboloi pitkää ikää ja hedelmällisyyttä. Savonen saa säännöllisesti toiveikkaita yhteydenottoja Japanista, jossa matsutaken kulutus kasvaa ja tarve tuontiin lisääntyy.
Japanissa matsutaken nouseminen maasta on merkki syksystä. Suomessa tuoksuvalmuskaa löytää yleensä heinäkuun lopusta syyskuun loppuun. Parasta satoaikaa on elokuu.
Tuoksuvalmuskan voi löytää mistä päin Suomea tahansa, mutta helppoa se ei ole. Vuosien kokemus antaa Savoselle hyvän tuntuman sienen etsintään:
”Kyllä kävelty on. Tuoksuvalmuskan perässä joutuu kulkemaan pitkiä matkoja. Ja vaikka on oppinut tunnistamaan tyypillisen kasvupaikan, sieni ei välttämättä osu kohdalle.”
Matsutake on maukkaimmillaan nuorena, jolloin sienen lakki on avautumaton.
”Nuoret matsutaket ovat kuitenkin maan sisällä niin, että näkyvissä on vain vaalean lakin huippu. Aluksi kannattaa siis hakea vanhoja sieniä. Isokokoinen sieni on helppo nähdä, ja kun sellaisen löytää, tietää ainakin matsutakepaikan”, Savonen neuvoo.
Vaikka etsijä löytäisi tänä vuonna vain yhden vanhan sienen, matsutakepaikka kannattaa Savosen mukaan merkitä. Seuraavalla käynnillä on sitten mahdollista löytää nuori, arvokas ja ehkä maukkaampi matsutake.
Sammalten ja jäkälien keskeltä pilkistäessään sieni näyttää ”pieneltä ruskealta tai vaalealta perunalta”. Karikkeen alta sienen voi löytää vaikkapa maata tunnustelemalla.
Lue loput Eira-Maijan vinkeistä Aarteen jutusta, josta selviää myös, mikä on shiro, ja voiko tuoksuvalmuskan löytää metsästä tuoksun perusteella.
Lue koko juttu Aarteesta:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

