Biotalous nostaaSuomen kasvuun
Metsäala muistuttaa, että biotalous on varmin tapa saada Suomi takaisin kasvu-uralle. Pelkästään puuhun perustuva biotalous voi tuoda 50 000 uutta työpaikkaa.
Hallituksen biotalousstrategiaryhmän varapuheenjohtajana toiminut Ville Niinistö (vihr.) pitää biotalouteen panostamista tärkeänä. Maailmasta loppuvat tällä menolla ruoka, energia ja puhdasvesi.
”Kiertotalous ei voi perustua pelkkään kierrätykseen. Tarvitaan myös ensikuitua”, Niinistö totesi eilen Helsingissä järjestetyssä biotaloustilaisuudessa.
Niinistön mukaan puun hyödyntämistä on mahdollista lisätä kestävästi. Tavoitteena pitää silti olla, että puut käytetään mahdollisimman tarkasti hyväksi ja niille rakennetaan suurin mahdollinen arvonlisä.
”Hyvä esimerkki biotaloudesta on Äänekoskelle suunniteltu uusi sellutehdas. Perinteisen sellun lisäksi tehtaan tuottamat sivuvirrat on tarkoitus ottaa käyttöön uudella tekniikalla.”
Entinen europarlamentaarikko Riikka Pakarinen (kesk.) kertoi, että puun ja metsien käytölle alkaa löytyä ymmärtämystä myös EU:ssa.
”Vaikka EU:kin haluaa kasvattaa biotaloutta, säädösten yksityiskohtien kanssa kannattaa silti olla tarkkana”, Pakarinen muistutti.
Johtaja Sixten Sunabacka työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoi, että metsän osuus nykyisestä noin 60 miljardin euron biotalouden potista on 41 prosenttia. Biotalouteen pohjautuvasta viennistä metsä tuo neljä euroa viidestä.
Valtio haluaa kasvattaa biotalouden rahavirrat 100 miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä. Se toisi Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa. Metsäalan osuus uusista työpaikoista on noin puolet.
Metsäala näkee ongelmana, että ihmiset eivät tunne kaikkia metsän ja puun tarjoamia mahdollisuuksia. Useimmille metsäteollisuuden tuotteet tarkoittavat vain paperia ja sahatavaraa.
Metsäalan tunnettavuutta parantaa Uusi puu -hanke, johon osallistuu 24 yritystä, järjestöä ja oppilaitosta.
Ensimmäinen yhteistyön tulos on Uusi puu 2014 -kilpailu, jolla etsitään uusia puupohjaisia materiaaleja tai puuta hyödyntäviä ratkaisuja. Lisätietoa aiheesta löytyy verkosta: uusipuu.fi.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
