Juurikäävän torjunnan tuki poistumassa
Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista kemeratukea leikataan valtion rahapulan takia. Maa- ja metsätalousministeriön kaavailuissa esimerkiksi juurikäävän torjunnan tukemisesta luovutaan.
Kemera uudistui kesällä. Samaan aikaan uusi hallitus päätti karsia puuntuotannon rahoituksesta 12 miljoonaa ja ympäristötuesta 3 miljoonaa euroa.
”Rahoituksen vähentäminen pakottaa kemeran remonttiin. Ehtoja joudutaan muuttamaan ennen kuin nähtiin, miten uudistettu kemera olisi toiminut käytännössä”, toteaa metsäasiantuntija Lea Jylhä MTK:sta.
Maa- ja metsätalousministeriön kaavailuissa vain taimikon varhaishoidon tuki säilyy ennallaan. Se on uusi tukimuoto, joka paikkaa vanhan kemeran puutetta.
Vanha kemera ohjasi taimikonhoidon tuet myöhässä oleviin kohteisiin. Se siis palkitsi huonosta metsänhoidosta.
Tukitason leikkaukset kohdistuvat nuorten metsien hoitoon ja rankojen keräilyyn, suometsien hoitoon, metsäteihin ja ympäristötukeen. Kokonaan ilman tukea ovat jäämässä juurikäävän torjunta ja terveyslannoitukset.
Jylhän mukaan leikkaukset ovat valitettavia, mutta väistämättömiä. Myös metsätalouden on kannettava kortensa yhteiseen kekoon.
”Hyvää tässä on taimikonhoitoon tehtävän panostuksen säilyminen. Sekin on oikein, että tällä kertaa leikkaukset kohdistuvat vähiten Pohjois-Suomeen, missä tuen merkitys on suurin.”
Nuoren metsän hoidon ja rankojen keräilyn tukea MTK kohdistaisi nykyistä pienipuisempiin kohteisiin. Voimassa olevilla ehdoilla tukea maksetaan myös kannattavista ensiharvennuskohteista. Käytännössä ensiharvennuspuun kantohinnat ovat laskeneet tuen verran.
”Tässä nähdään, miten hallitus yrittää toisella kädellä edistää biotaloutta ja aktivoida metsänomistajia hoitamaan metsiä ja tarjoamaan lisää puuta. Samalla siihen tähtääviä tukia leikataan juuri kun metsissä on syntymässä hyvä hyörinä.”
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
