Itämeressä kutevalla meriharjuksella meneillään kohtalonpäivät – taantumisen syitä selvitetään kiivaasti

Metsähallitusken Luontopalvelujen meritiimi kunnostaa meriharjuksen kutupaikkoja harjaamalla Merenkurkun Valassaarilla keväällä.  Kuva: Anette Bäck / Metsähallitus

Mysteeriä pyrkii ratkaisemaan Luonnonvarakeskus, joka tutkii veden suolapitoisuuden ja rehevöitymisen vaikutuksia meriharjuksen mätiin sekä kalojen liikkumista Perämerellä.

"Meriharjuksesta on kovin niukasti aiempaa tutkimustietoa. Lajin tilan ja siihen vaikuttavien tekijöiden selvittämiseksi joudutaan lähtemään aivan perusasioista liikkeelle", kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Lari Veneranta Metsähallituksen tiedotteessa.

Heikentyneen tilan vuoksi harjuksen merikutuiset kannat on Suomessa luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi.

Pohjanlahden meressä kuteva harjus on ainutlaatuinen, sillä maailmassa ei tunneta toista paikkaa, jossa harjus lisääntyisi murtovedessä. Meressä kuteva harjus oli ennen yleinen laji Porin ja Tornion välisellä merialueella. Poikasaluekartoituksessa on todettu, että kalojen kutukantoja esiintyy enää vain Iin Krunneilla ja Perämeren kansallispuiston alueella.

Meriharjuksen taantumisen syytä ei varmuudella tiedetä, mutta rannikkoalueen rehevöityminen on mahdollinen osasyy. Meriharjuskantaa yritetään elvyttää kunnostamalla kutupaikkoja. Laji kutee ulkosaariston matalilla kivi- ja sorapohjilla. Viime vuosikymmeninä karut kivi- ja sorapohjat ovat monin paikoin peittyneet rihmalevän ja pohjalle kertyvän, hajoamassa olevan eloperäisen materiaalin alle.

Metsähallitus kokeilee Merenkurkussa Valassaarilla menetelmää, jossa kivi- ja sorapohjia puhdistetaan levästä harjaamalla ja painepesurilla.

"Kunnostus on tekohengittämistä, jolla taistellaan rehevöitymistä vastaan. On kuitenkin tärkeää yrittää, sillä tämä voi olla viimeinen tilaisuus pelastaa Merenkurkun meriharjuskanta. Tulevaisuudessa Itämeren tila toivottavasti paranee ja rihmalevien kasvu vähenee", sanoo Metsähallituksen Meriluonnonsuojelutiimin asiantuntija Anette Bäck.

Samaan aikaan, kun selvitetään meriharjuksen selviytymiseen liittyviä tekijöitä, tehdään myös tuki-istutuksia kannan palauttamiseksi entisille alueille.

Luonnonvarakeskus ja Metsähallituksen Eräpalvelut ovat myös pyytäneet harjuksia lisätäkseen emokalaston geneettistä monimuotoisuutta. Pyydetyistä kaloista lypsetyistä sukusoluista syntyy uusi emokalaparvi, joka ylläpitää luonnonvaraisen kannan perimää siltä varalta, että kanta häviäisi luonnosta kokonaan.