Katso paljonko kotikuntasi vaatii metsäyhtiöiltä kartellikorvausta – Kuopion kannesumma on suurin
Asukasta kohti Heinäveden vaatimus on noin kymmenkertainen Kuopioon verrattuna. Käräjäoikeuden päätöstä odotetaan ensi kesänä.
Kuopio laskee kärsineensä metsäyhtiöiden kartellin vuoksi noin 730 000 euron vahingon. Maanantaina Kuopiossa hakattiin moottoritien varsia. Puuta on korjattu Siilinjärven rajan ja Matkuksen kauppakeskuksen väliltä. Kuva: Pentti VänskäKaupungit ja kunnat vaativat Metsäliitolta, Stora Ensolta ja UPM:ltä yhteensä yli kahdeksan miljoonan euron vahingonkorvauksia metsäyhtiöiden kartellin aiheuttamista puukauppatulojen menetyksistä.
Markkinaoikeus katsoi vuonna 2009, että metsäyhtiöt syyllistyivät lainvastaiseen hintayhteistyöhön ja hintatietojen vaihtoon puumarkkinoilla vuosina 1997–2004.
32 kaupungin ja kunnan korvauskanteiden pääkäsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa marraskuun alussa. Kyseisten kuntien kanteet on koottu samaan pääkäsittelyyn. Istuntopäiviä on varattu helmikuulle asti. Käräjäoikeuden arvioidaan antavan päätöksen ensi kesänä.
Vuoroaan odottavat vielä Helsinki, Oulu, Savonlinna ja Tampere. Niiden kanteet käräjäoikeus käsittelee myöhemmin.
32 kaupungin ja kunnan vaatimukset nousevat 5,9 miljoonaan euroon.
Erillisiä kanteita ajavien Helsingin, Oulun, Savonlinnan ja Tampereen summat ovat yhteensä 2,1 miljoonaa euroa.
Kunnista suurinta korvausta hakee Kuopio, joka laskee kärsineensä noin 730 000 euron vahingon.
Tampere ilmoittaa menettäneensä kartellin vuoksi yli 700 000 euroa puukauppatuloja.
Yli 500 000 euron vaatimukset ovat myös Oululla ja Joensuulla.
Asukasmäärään suhteutettuna eteläsavolaisen Heinäveden korvausvaatimus on yli 60 euroa kuntalaista kohti, Kuopiossa runsaat kuusi euroa.
Joensuussa ja Hämeenlinnassa summa jää 7–8 euroon ja Savonlinnassa 10 euroon asukasta kohti.
Puukartellikorvauksiin liittyvissä oikeudenkäynneissä pisimmälle on edennyt Metsähallitus, joka on valittanut Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.
Käräjäoikeuden mielestä Metsähallituksen 160 miljoonan euron vaatimukselle ei ollut perusteita.
Yksityismetsänomistajien Suuren Savotan kanneryhmän pääkäsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa kevättalvella.
Suuressa Savotassa mukana on noin 500 metsänomistajaa, joiden vaatimukset nousevat noin 11 miljoonaan euroon.
Alun perin Suuren Savotan kahdessa kanneryhmässä oli yhteensä noin 1 700 metsänomistajaa.
Korkein oikeus katsoi kaikki Suuren Savotan kakkosryhmän kanteet ja osan ykkösryhmästä vanhentuneiksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
