Aarre: Turkka Aaltonen on erä- ja muinaistaitojen mestari: On sääli, etteivät ihmiset enää osaa tällaisia perustaitoja

Tuohirulla on täynnä katajankuorihöttöä, jossa kipinä leviää helposti. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Turkka Aaltosen lapsuudenmetsä on porilainen kaupunkimetsä. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Turkka Aaltonen tunnetaan parhaiten erätaidoista. Ei liene sellaista luonnonantimien hyödyntämistapaa, jota Aaltonen ei olisi joskus kokeillut.

Retkellä Aaltosen lapsuudenmetsiin Porissa saamme nähdä, miten nokkonen muuttuu nyöriksi. Aaltonen niistää hansikaskädellä nokkosesta poltinkarvat pois ja naputtelee sitten puukonkahvalla kasvin varren puumaisen keskiosan pehmeäksi.

Nokkosta käsitellään kuten pellavaa. Kovasti ei saa ruhjoa, etteivät kasvin pinnalla olevat kuidut katkea. Kuiva nokkoskuitu on silkinhieno ja valkoinen, siitä voi tehdä jopa paperia.

Nokkosen pinnasta irtoaa pitkiä kuituhapsia. Turkka Aaltonen ottaa niitä kaksi nippua ja alkaa punoa. Samaan aikaan kierretään yhtä nippua kolme kierrosta itsestä ulospäin, nostetaan se itseen päin yli toisen nipun ja kiristetään.

Punominen on yksinkertaista ja sujuu taitajalta nopeasti. Nokkosnyöri on niin kestävä, että se sopii vaikka ongensiimaksi. Aaltonen opettaa punomista muun muassa koululaisille vetämissään työpajoissa.

"On sääli, etteivät ihmiset enää osaa tällaisia perustaitoja."

Muinaistaitojen kokeilu antaa kuvan haastavasta elämästä kauan sitten. Aaltonen näyttää, miten tulet tehdään tulusraudan, piikiven ja taulan avulla. Kuiva taula muistuttaa mokkanahkaa. Sen valmistaminen on pitkä prosessi.

"Taulakääpä pitää ensin liottaa, sitten venyttää ja kuivata. Se imee helposti vettä itseensä, eli jo sen kuivana pitäminen oli haaste."

Toinen haaste oli piikiven löytäminen. Piikiveä ei ole Suomen maaperässä, vaan lähimmät esiintymät ovat Venäjän Karjalassa. Piikiveä löytyi parhaiten ja löytyy edelleen satamapaikoilta, johon laivat ovat jättäneet Pohjanmeren rannikon satamista tuomiaan painolastikiviä.

Kun tulusrauta iskee piikiven terävään särmään, syntyy kipinä, joka pyydystetään taulaan. Kytevän taulan avulla kipinä viedään helposti syttyvään ainekseen. Aaltonen käyttää tuohirullaa, joka on täytetty kuivalla, höttöiseksi hierotulla katajankuorella. Kun liekki viimein leimahtaa, on nuotion oltava valmiina, ettei työ ollut turhaa.

"Varmasti moni eränkävijä on kuollut kylmään, kun ei saanutkaan nuotiotaan syttymään."

Lue Aarteen jutusta Aaltosen vaiherikkaasta urasta erätaitojen asiantuntijana ja opettajana. Muistatko, mitä erikoista Aaltonen grillasi Patakakkosessa?