- Imatra
Sellutehtaan kuorimarumpu on nurkumaton likaisen työn tekijä
Imatran tehtaalla jättimäinen rumpu hoitaa kuoren pois puista, mutta raskas taakka kuluttaa myös itse rumpua yllättävän nopealla tahdilla.Puu päätyy Stora Enson Imatran tehtailla käyttöön aina kuorimon kautta, ostohaketta lukuun ottamatta.
”Havupuu kuoriutuu helpommin ja lehtipuu taas huonommin. Itse kuoriutuminen perustuu puiden toisiinsa hankautumiseen ja rummun tarkoitus on vain saada puut liikkeelle,” kertoo päivämestari Matti Kalliosaari.
Kuusesta lähtee keväisin kuori pitkinä suikaleina ja se on kuin liimapaperia. ”Pienemmät laitteet saattavat tukkeutua näistä pihkaisista palloista. Kuori menee polttoon ja siitä tehdään energiaa.”
Kuorimarumpu on massiivinen laite. Se on purkupään suuntaan 0,5 astetta kallellaan. Rumpu on 300 tonnin painoinen, 40 metriä pitkä ja 5,5 metriä halkaisijaltaan. Sen seinämävahvuus on 45–50 millimetriä.
Rummun sisällä pyörii kahden tukkirekan verran puuta kerrallaan.
Sen sisällä pyörii noin sata kuutiota, noin kahden tukkirekan verran puuta kerrallaan. Määrä kuoriutuu noin 20 minuutissa. Rummun seinämistä häviää metallia etenkin alkupäästä noin millimetrin verran vuodessa, kun puu ja sen mukana kulkeutunut hiekka hankaavat terästä. Rummun lohkoja vaihdetaan kun seinämät ovat noin 28–25 millimetriä paksut.
Luoti- ja sirpalepuut on jo kuorittu, mutta metsissä ja pelloilla on edelleen piikkilankaa. Se on lähes viikoittaista vierasta puiden seassa. Rummun jälkeen metallinpaljastin ilmoittaa ylimääräisistä esineistä ennen kuin puu siirretään haketukseen. Metallin lisäksi myös kivet poistetaan ennen haketusta.
Artikkelin aiheet Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








