Tornator toi markkinoille metsänvuokrauksen – sopimuksia ei ole kuitenkaan syntynyt, vaikka vuosi jo kulunut
Metsän ostaminen sen sijaan on jatkunut Suomessa ja ulkomailla.
Metsätaloutta harjoittava Tornator on houkutellut metsänomistajia vuokraamaan metsänsä yhtiölle. Metsiä Tornator omistaa Suomessa noin 630 000 hehtaaria. Kuva: Sanne KatainenVuosi sitten kesäkuussa Tornator lanseerasi uuden palvelun, jolla se vuokraa metsätiloja niiden omistajilta. Toistaiseksi vuokrasopimuksia ei kuitenkaan ole syntynyt, kertoo Tornatorin toimitusjohtaja Henrik Nieminen.
”Vuokrauksesta on tullut tosi paljon kyselyitä. Mielenkiintoa on selvästi, sopimuksille ei silti ole vielä päästy. Vie varmasti aikansa ennen kuin ihmiset saavat henkisiä päätöksiä tehtyä”, Nieminen sanoo.
Tornatorin tavoitteena on ollut tehdä metsistä noin 20-vuotisia vuokrasopimuksia, ja kohderyhmänä sillä ovat henkilöt, joilla itsellään ei ole aikaa, mahdollisuutta tai osaamista metsien hoitoon.
Sen sijaan yhtiön omien metsien määrä on kasvanut edelleen. Metsän hinnannoususta huolimatta Tornator hankki viime vuonna Suomesta metsiä noin 13 000 hehtaaria. Tänä vuonna lisää on kertynyt muutama tuhat hehtaaria. Myös Virossa ja Romaniassa Tornatorin tavoitteena on lisätä pinta-alaa nykyisestä yhteensä liki 80 000 hehtaarista.
Tornator on myös iso puunmyyjä Suomessa. Nieminen toivoo, että metsäala selviäisi meneillään olevasta talouskriisistä pienemmin vaurioin kuin moni muu ala.
”Puun käyttöä ja kestävää kehitystä tukevat megatrendit, kuten ilmastonmuutos ja väestönkasvu, eivät ole minnekään hävinneet. Toki tälle vuodelle varmaan pientä häiriötä tulee metsäteollisuudelle, mutta uskoisin että tilanne on kohtalaisen väliaikainen. Pidemmällä aikavälillä tilanne on erittäin vahva, ja puulle on hyvä kysyntä jatkossakin.”
Tornator perustettiin 2000-luvun alussa, kun Stora Enso ulkoisti metsäomaisuutensa Suomessa. Stora Enso on edelleen Tornatorin suurin omistaja noin 40 prosentin osuudellaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
