Metsä

"Yhtään täysikasvuista puuta ei pitäisi kaataa ensisijaisesti lämmityskattilaan" – energia-alan etujärjestöt kehottavat jättämään lahopuut metsään

Energiateollisuus ry ja Bioenergia ry haluavat pienentää lahon puuaineksen osuutta metsäenergiasta.
Jarkko Sirkiä
Energiayhtiöt voivat omassa puunhankinnassaan vaikuttaa metsäluonnon moninaisuuteen sekä kotimaassa että tuontipolttoaineiden osalta, muistuttavat alan etujärjestöt Bioenergia ry ja Energiateollisuus ry.

Lahopuut tulee jättää hakkuiden yhteydessä metsään. Näin linjaavat energia-alan etujärjestöt Energiateollisuus ry ja Bioenergia ry päivitetyssä metsäpolttoaineen hankintasuosituksessaan.

Turpeesta luopuminen ja ilmastotoimenpiteet ovat kasvattaneet metsäpolttoaineen kysyntää kaukolämmityksessä.

"Yhtään täysikasvuista puuta ei pitäisi kaataa ensisijaisesti lämmityskattilaan", Energiateollisuus ry:n tuotannosta vastaava johtaja Jari Kostama sanoo tiedotteessa.

Järeän runkopuun osuus lämpö- ja voimalaitosten kiinteistä puupolttoaineista on Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan alle kolme prosenttia.

Valtaosa tästä on kuivaa tai lahoa puuta, joka on osoittautunut hakkuiden yhteydessä metsäteollisuuden käyttöön kelpaamattomaksi. Jatkossa etujärjestöt haluaa jättää kuivat ja lahot puut sekä kannot luontoon.

Etujärjestöjen mukaan lahopuun määrää kasvattamalla voidaan lisätä uhanalaisten lajien määrää, runsastuttaa lajistoa ja vähentää luontokatoa. Kuolleen ja lahonneen puun väheneminen on metsälajien uhanalaisuuden yleisin syy.

"Lämmityksessä eletään metsäteollisuuden sivutuotteista, ja tätä perustilaa haluamme vahvistaa uudistetuilla suosituksilla. Runkopuuta voi suosituksen mukaankin päätyä lämmitykseen, mutta vain siinä tapauksessa, että muuten tukkipino maatuisi sahan pihalle", Kostama toteaa.

"Tarvitsemme bioenergiaa siirtyessämme vähäpäästöiseen energiajärjestelmään, mutta emme halua tehdä sitä biodiversiteetin kustannuksella", jatkaa Energiateollisuus ry:n kotimaisten polttoaineiden asiantuntija Karoliina Muukkonen.

Lahopuun määrää voi kasvattaa kuolleiden maa- ja pystypuiden lisäksi jättämällä säästöpuita ja tekemällä hakkuiden yhteydessä tekopökkelöitä.

"Kaikkien toimijoiden tulisi tunnistaa lahopuun merkitys luonnon monimuotoisuudelle talousmetsissä ja tuntea keskeiset periaatteet lahopuun säilyttämiseksi sekä tuottamiseksi", etujärjestöt vetoavat.

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Luontopaneeli: Suomen vanhat metsät suojeltava EU-tavoitteiden saavuttamiseksi – hinta 6,8 miljardia euroa, eikä arviota metsäteollisuuden tappioista ole mukana

Sitä saa mitä mittaa: luontokatoa – taisto ei pääty koskaan

"Turvavarastoihin ei tavaraa ole paljon kertynyt" – turpeen osalta energiatuotannon huoltovarmuus on menetetty

Keinoja metsän monimuotoisuudesta huolehtimiseen