”Metsälaki menee oikeaan suuntaan”
MTK:n mukaan muutos vie metsälakia oikeaan suuntaan. Järjestö ihmettelee syytöksiä, joiden mukaan uusi metsälaki uhkaa luonnon monimuotoisuutta.
”Uusi metsälaki kasvattaa metsänomistajien valinnanvapautta metsien käsittelyyn. Se on hyvä. Meillä on siihen varaa”, sanoo metsäjohtaja Juha Hakkarainen.
Metsälain luonnoksen teilannut Suomen ympäristökeskuksen, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja Metsäntutkimuslaitoksen asiantuntijoiden raportti saa metsänomistajien etujärjestöltä rajua kritiikkiä.
Asiantuntijat päätyivät siihen, että metsälain muutos heikentäisi luonnon monimuotoisuutta.
”Ympäristötutkijoilla on selvästi ollut suuria vaikeuksia erottaa omia mielipiteitä ja tosiasioita toisistaan. He ovat hyväksyneet johtopäätöksiin vain omaa näkemystään tukevat seikat”, sanoo metsäasiantuntija Lea Jylhä.
Jylhän mukaan asiantuntija-arvio on sisäisesti hyvin ristiriitainen. Asiantuntijat esimerkiksi ensin vastustavat tärkeissä elinympäristöissä sallittujen käsittelyjen kirjaamista ja seuraavassa lauseessa he vaativat sallittujen hoitotoimien kattavaa kirjausta.
”Eniten minua ihmetyttää, miten tutkijat kehtaavat tehdä näin huonoa työtä”, sanoo Jylhä.
Hakkaraista hämmentää, että samat tahot, jotka ovat vuosia vaatineet jatkuvan kasvatuksen hyväksymistä, näyttävät nyt vastustavan sen hyväksyvää metsälakia.
”Ainut asia, missä tällä on oikeasti vaikutusta, ovat laaja-alaiset puron varret. Niiden suojelu ei kuitenkaan ole metsälain tehtävä, eikä se saa jäädä pelkästään metsänomistajien maksettavaksi”, sanoo Jylhä.
Suomen luonnonsuojeluliiton ja WWF:n metsäasiantuntijat Sini Eräjää ja Panu Kunttu ihmettelivät perjantaisessa tilaisuudessa, miten tylysti metsälakiesityksen vaikutusten arviointi oli otettu lakia valmistelleessa työryhmässä vastaan.
Ylijohtaja Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriöstä vastasi, että arvioinnissa oli jopa virheellisiä tietoja, kuten se, että lahopuusto olisi vähentynyt metsissä. Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan lahopuuston määrä on lisääntynyt.
Arviointi ei myöskään kattanut kaikkia monimuotoisuutta edistäviä muutosehdotuksia. Esimerkiksi perinneympäristöjen ja alun perin avoimien tai vähäpuustoisten soiden ennallistaminen oli jätetty arvioinnista kokonaan pois.
JARMO PALOKALLIO
HELI VIRTANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
