Uusi metsityslaki pyritään saamaan voimaan 2021 alussa
Hiilinielujen ja -varastojen vahvistamiseen valmistellaan hallitusohjelman mukaisesti tukijärjestelmää.
Tukea on kaavailtu esimerkiksi vanhojen peltoheittojen tai turvetuotannosta poistuneiden soiden metsitykseen. Arkistokuvassa on käytöstä poistunut turvesuo Kauhavan Kortesjärvellä. Kuva: Johannes TervoMaa- ja metsätalousministeriössä on käynnistetty lainvalmistelu hiilinielujen ja -varastojen vahvistamiseen.
Uusi laki kannustaisi istuttamaan metsää puuttomille alueille. Tukea olisi mahdollista saada esimerkiksi vanhojen peltoheittojen tai turvetuotannosta poistuneiden soiden metsitykseen.
"Tähtäyksessä on, että laki tulisi voimaan vuoden 2021 alussa", metsäneuvos Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.
Hallituksen esitys pitäisi antaa eduskunnalle näin ensi vuoden syksyllä budjettilakina. Mahdollisia tukimääriä ei ole raamitettu, mutta laki olisi osa maankäyttösektorin ilmasto-ohjelmaa.
Metsityslain valmistelu liittyy pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelmakirjaukseen, jonka mukaan metsien ja maaperän hiilinielujen vahvistamiseen kehitetään ohjauskeinoja ja kannustimia.
Maa- ja metsätalousministeriö on tilannut metsäbiotalouden asiantuntijapalveluita tarjoavalta Tapiolta yhteenvetoselvityksen, millaisille kohteille tuki olisi paras suunnata.
Asiaa on tutkinut muun muassa Luonnonvarakeskus.
Julkisuudessa esitetyt arviot metsitettäviksi sopivista peltoalueista ovat vaihdelleet 30 000:sta 150 000 hehtaariin.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on korostanut, että aktiivisessa viljelykäytössä olevien peltojen metsitykseen ei tukea jaettaisi ja että kannustinjärjestelmä ei olisi osa maatalouspolitiikkaa.
Metsityslain valmistelussa on Kokkosen mukaan lähdetty siitä, että se olisi oma laki eikä osa esimerkiksi kestävän metsätalouden rahoituslain kemeran jatkoa.
Nykyinen kemeralaki on voimassa vuoden 2020 loppuun, jolloin päättyy myös EU:n nykyinen rahoituskausi.
Mahdollisena pidetään, että komission cap- ja valtiontukisäädösten valmistelu venyy eikä valmistu nykyisen rahoituskauden aikana. Silloin myös nykyistä kemeralain voimassaoloaikaa pidennettäisiin.
Kemeran korvaavaa uutta lakia pohtii laaja maa- ja metsätalousministeriön vetämä työryhmä, jossa on metsäteollisuuden, metsänomistajien, luontojärjestöjen sekä ympäristö- ja valtiovarainministeriön edustajat.
Uuden lain valmistelu kulkee nimellä metsätalouden kannustejärjestelmä eli Metka 2020.
Kokkonen toteaa, että kannustejärjestelmässä yksi tärkeä osa on hiilinielujen kasvattaminen. Se liittyy oleellisesti hänen mukaansa esimerkiksi taimikoiden hoitoon. Myös suometsien hoidossa pohditaan, millaisia kohteita hiilensidonnan kannalta olisi paras tukea.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
