Tutkimus: Varhainen lumen sulaminen lisää hiilidioksidin sitoutumista metsiin
Lumen sulamista koskevia satelliittitietoja ja hiilidioksidimittauksia yhdistettäessä todettiin, että yhteyttäminen alkaa noin kahdeksan päivää aiemmin kuin 40 vuotta sitten.
Tutkimuksen tuottamat löydökset auttavat ymmärtämään hiilidioksidin sitoutumista pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsiin.Tuoreen tutkimuksen mukaan lumen varhainen sulaminen lisää hiilidioksidin sitoutumista metsiin.
Ilmatieteen laitoksen johtamassa tutkimuksessa olivat mukana myös Helsingin yliopiston ja Suomen Akatemian ilmakehätutkimuksen huippuyksikkö.
Tutkimuksessa yhdistettiin lumen sulamista koskevia satelliittitietoja ja hiilidioksidimittauksia. Lumen sulamisen aikaistuminen lisää metsien hiilinielua.
Tutkimuksessa havaittiin, että boreaalisten pohjoisten havumetsien fotosynteesi on aikaistunut viimeisten noin neljänkymmenen vuoden aikana noin kahdeksalla päivällä keväisin.
Boreaalisten metsien perustuotanto kasvoi tutkijoiden arvioiden mukaan vuoden alkupuoliskolla 4 - 6 prosenttia kymmenessä vuodessa, mikä on huomattava lisäys globaalissa hiilinielussa.
Tutkimuksen tuottamat löydökset auttavat ymmärtämään hiilidioksidin sitoutumista pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsiin.
Metsien hiilenkierto on tärkeä osa ilmastosysteemiä. Ilmakehään tulevista hiilidioksidipäästöistä vähän alle puolet jää ilmakehään ja yli puolet päästöistä sitoutuu meriin ja metsiin. Pohjoisessa sijaitsevat boreaaliset metsät ovat tärkeitä globaalin hiilenkierron kannalta, sillä ne toimivat suurina hiilinieluina ja -varastoina.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
