Metsäteollisuuden vienti virkistyy tänä vuonna
Rakentamisen kasvu lisää saha- ja vaneritavaran vientiä tänä vuonna. Myös vientihinnat elpyvät.
Luonnonvarakeskuksen suhdannetiedotteen mukaan kartongin ja sellun kysyntä kasvaa, mutta painopaperin kysyntä alenee. Kuva: Kari SalonenErityisesti kartongin, sellun ja sahatavaran viennin odotetaan paranevan kuluvana vuonna, selviää Luonnonvarakeskuksen metsäsektorin suhdannetiedotteesta.
Sahatavaran ja vanerin tuotanto- ja vientimäärät kasvavat, kun rakentaminen kotimaassa ja Euroopassa elpyy. Tärkeissä suomalaisten metsäteollisuustuotteiden vientimaissa, kuten Britanniassa, Saksassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, hyvä talouskasvu ylläpitää vientivirtaa.
Kun Euroopan markkinatilanne kohenee, sahatavaran vientihintojen laskun odotetaan vähitellen taittuvan. Myös vanerin vientihinnat nousevat Euroopassa.
Kartonki- ja sellumarkkinoilla kapasiteetin kasvu painaa hintoja alaspäin tänä vuonna, etenkin lehtisellun kohdalla. Kuusisahatavaran ja sellun vienti Kiinaan pysyy vakaana.
Kotimaan markkinahakkuiden arvioidaan viime vuoden notkahduksen jälkeen kasvavan pari prosenttia 55,4 miljoonaan kuutiometriin. Hakkuita kasvattavat puun tuonnin väheneminen sekä sahatavaran, sellun ja kartongin tuotannon kasvu.
Raakapuun kantohinnat jäävät tänä vuonna lähelle viime vuoden tasoa. Metsähakkeen käyttö nousee 1–2 prosenttia viime vuodesta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
