MTK huolestunutpuunkäytön rajoista
MTK pitää erittäin huolestuttavina aikeita säätää puunkäytölle uusia poliittisia rajoitteita. Esimerkkinä järjestö näkee EU:ssa kasvavan halun asettaa käyttökohteita paremmuusjärjestykseen perinteisen metsäteollisuuden ja energiakäytön suhteen.
EU:n metsästrategiaan sisältyy ajatus niin sanotusta kaskadikäytöstä.
MTK:n mielestä kaskadikäyttö pitäisi ymmärtää niin, että puu kuten kaikki muutkin raaka-aineet pyritään hyödyntämään mahdollisimman tarkasti ja tehokkaasti.
Sen sijaan järjestö vieroksuu tulkintaa, että puun käyttökohteena perinteinen metsäteollisuus asetetaan energiakäytön edelle.
MTK:n metsäjohtajan Juha Hakkaraisen mukaan kaikkien kannattamaan biotalouden suuntaan on vaikea edetä, jos uusia poliittisia esteitä säädetään samaan aikaan kehityksen jarruksi.
”Kyllä näiden asioiden pitäisi olla poliittisesti synkronissa, jotta biotalouden kehittämisessä päästäisiin eteenpäin.”
Puun energiakäytön rajoitusten puolesta EU:n piirissä puhuvat etenkin levyteollisuuden edunvalvojat, jotka pelkäävät kiristyvän kilpailun nostavan puuraaka-aineen hintaa ja kuristavan alan eurooppalaiset yritykset.
Hakkarainen vertaa tilannetta Suomessa 1800-luvulla koettuun, kun puuta polttaneet ja järvimalmia hyödyntäneet ruukit vastustivat sahojen laajentumista puupulaan vedoten.
”Markkinatalouden vinkkelistä mennään aika vaarallisille vesille, jos yhteiskunta alkaa suitsia puunkäyttöä. Meidän ei pitäisi estää tulevia innovaatioita ja kasvutarinoiden kehittymistä”, Hakkarainen sanoo.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
