Kantorahat laskivat viime vuonna 16 prosenttia
Yksityismetsänomistajat kuittasivat metsärahaa edelleen yli 2 miljardia euroa.
Kuusitukki kerryttää kantorahaa etelässä. Pohjoisessa tärkein puulaji on mänty. Kuva: Markku VuorikariHakkuumäärien ja pystykauppahintojen lasku söi kantorahatuloja viime vuonna. Ennakkotietojen mukaa kantorahatuloja saatiin 2,31 miljardia euroa eli saman verran kuin vuonna 2017. Yksityismetsänomistajille kertyi kantorahaa 2,01 miljardia euroa, ja metsäteollisuudelle ja valtiolle yhteensä 0,30 miljardia euroa.
Euromääräisesti tulot laskivat yli 0,34 miljardia euroa edellisvuodesta. Reaalisesti ne alenivat 16 prosenttia.
Laskusta huolimatta kantorahatulot olivat yhtä suuret kuin edeltäneellä viisivuotiskaudella keskimäärin. Siihen verrattuna yksityismetsänomistajien tulot olivat 1,5 prosenttia korkeammat, mutta metsäteollisuuden ja valtion tulot vähenivät lähes seitsemän prosenttia.
Luonnonvarakeskuksen mukaan tukkipuun hakkuut pienenivät viime vuonna yli 10 prosenttia ja kuitupuun noin viisi prosenttia.
Eniten vähenivät kuusitukin hakkuut.
Kuusen merkitys korostuu Etelä-Suomen rehevillä mailla. Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa tärkein puulaji on mänty.
Havutukkien pystykauppahinnat laskivat reaalisesti lähes kahdeksan prosenttia ja kuitupuulla ne pysyivät lähes edellisen vuoden tasolla.
Tukin osuus tuloista laski 70 prosentista 66 prosenttiin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
