Mikko Kärnä haluaa hirviaseille, patruunoille ja hirvikoirille verovähennysoikeuden
Kansanedustaja muistuttaa, että hirvikoirat ovat tietyillä alueilla pyynnin kannalta välttämättömiä.
Kansanedustaja huomauttaa, että hirvenmetsästys on yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeää työtä. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo HaimiKeskustan kansanedustaja, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Mikko Kärnä esittää, että hirviaseet ja niiden patruunat sekä hirvikoirat voisi tulevaisuudessa vähentää verotuksessa.
"Hirvenmetsästys on ensinnäkin yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeää työtä, jolla estetään liikennevahinkoja sekä vahinkoja taimikoille. Toisekseen verovähennysoikeudella varmistettaisiin, että hirvenpyytäjien kalusto on kunnossa. Vähennysoikeus piristäisi varmasti asekauppaa. Edulliset patruunat lisäisivät myös metsästäjien mahdollisuuksia harjoitteluun", Kärnä perustelee tiedotteessaan.
Kansanedustaja muistuttaa, että hirvikoirat ovat tietyillä alueilla pyynnin kannalta välttämättömiä. Näin ollen niiden hankkimiskulun tulisi hänen mielestään olla verovähennyskelpoista.
"Hirvikoira on samanlainen työkalu pyynnissä kuin aseet ja patruunatkin. Siksi niiden tulisi olla vähennysoikeuden piirissä", hän sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
