Metsähallitus paransitulostaan reilusti
Metsähallitus kasvatti viime vuonna tulostaan jopa liikevaihtoa enemmän. Tulos kipusi 115,1 miljoonaan euroon. Kasvua toissa vuodesta oli 11,3 miljoonaa.
Liikelaitos tuloutti valtiolle vielä tulostaankin enemmän, 120 miljoonaa euroa.
”Valtionyhtiöistä ja liikelaitoksista tuloutamme kolmanneksi eniten rahaa. Edellä ovat vain Veikkaus ja Fortum”, pääjohtaja Jyrki Kangas kehuu.
Koko konsernin liikevaihto oli 377,9 miljoonaa ja kasvua 9 miljoonaa.
Vuotuinen puunmyynti on vakiintunut 6 miljoonan kuution tasolle. Tuloksen parantuminen on syntynyt toiminnan tehostamisella.
”Ansaintalogiikkamme on poikkeava. Toimitamme tasaisesti suuria määriä puuta suoraan tehtaille, jolloin tulosta syntyy vaikeissakin markkinatilanteissa”, Kangas kertoo.
Tuloslaskelmia esitellyt pääjohtaja iloitsi myös Metsähallituksen luontopalvelujen kohentuneesta rahoitustilanteesta. Luontopalvelujen rahoitus kasvoi 64 miljoonaan euroon.
”Sieltä saadaan merkittävä kerrannaisvaikutus. Yksi kävijä tuo alueelle 10 euroa jokaista retkeilypalveluihin ja luontokeskuksiin sijoitettua euroa kohti”, Kangas esitti.
Vaikka luontopalveluista on taloudellistakin hyötyä, niiden tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.
Kangas kertoi olevansa hieman huolissaan tulevaisuuden hakkuumahdollisuuksista suojelun lisääntyessä.
”Rajoitusten asettaminen ei ole väärin, mutta voidaan kysyä, onko reilua vaatia pitämään nykyinen korkea tuloutustaso”, hän pohdiskeli.
Maaomaisuuden myynti on metsätalouden jälkeen toiseksi suurin Metsähallituksen tulonlähde. Valtion kassaa se kerrytti 35 miljoonalla eurolla.
Kiinteistökaupoista vastaavan Laatumaan maakauppapäällikkö Tapio Kytövuori kertoo, että etenkin pienet palstat menevät kuin kuumille kiville.
”Niitä kysytään kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiinkin käyttötarkoituksiin.”
Laatumaa jatkaa palstojen myyntiä edelleen. Myynnin ehtona on, että myyminen on kannattavampaa, kuin palstan pitäminen valtiolla.
”Palstojen keskikoko on 25–30 hehtaaria. Pieniä puuhapalstoja löytyy ympäri Suomea, mutta pohjoisessa on tulossa myyntiin jopa yli 100 hehtaarin aloja”, Kytövuori valaisee.
ANTTI HIRSAHO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
