Ministeriö ei pilkkoisi Metsä-hallituksen toimia
Metsähallituksen toimintoja ei aiota pilkkoa tulevan organisaatiomuutoksen yhteydessä. Näin vakuuttaa maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha Ojala.
Metsähallituksen liikevaihdosta ja tuloksesta suurimman osan tuovan metsätalouden toiminnot on määrä yhtiöittää. Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas sanoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa keskiviikkona, ettei yhtiöittäminen saa viedä kohti Metsähallituksen pilkkomista.
Kankaan mielestä pitäisi lailla säätää, että kaavaillun Metsätalous Oy:n tehtävät ovat kiinteä ja pysyvä osa Metsähallitus-konsernia.
Ojalan mukaan lain valmistelussa on lähdetty siitä, että Metsähallitus säilyy yhtenä kokonaisuutena.
”Halutaan pitää toimiva kokonaisuus entisellään, myös alueellisessa toiminnassa”, Ojala sanoo.
Metsähallituksen organisaation uudistuksessa edetään Ojalan mukaan hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän (Halke) selkeiden linjausten suuntaan.
”Valtio-omistajan kannalta on tärkeää, että toiminta on läpinäkyvää ja että nähdään selvästi toiminnan kannattavuus. Siinä mielessä metsätalouden yhtiöittäminen on tarpeen”, Ojala perustelee.
Liikelaitoksena toimivan Metsähallituksen organisaatiouudistuksen taustalla on komission päätös Destiasta eli entisestä Tieliikelaitoksesta. Komissio katsoi vuonna 2007, että vapailla markkinoilla toimiva Destia nautti liikelaitoksena kilpailijoista poiketen konkurssisuojaa ja veroetua.
Pääjohtaja Kangas pitää tärkeänä, että tulevalla Metsätalous Oy:llä säilyy omistajapuhevalta esimerkiksi hakkuisiin, ojituksiin ja tiestöön liittyvissä kysymyksissä.
Ojalan mukaan omistajapuhevallan käyttöön kentällä ei ole tulossa muutoksia.
”Nytkin siellä toimitaan valtakirjalla valtion puolesta, ja niin on tarkoitus toimia jatkossakin. Toimitaan mahdollisimman kevyellä organisaatiolla nykykäytäntöjä noudattaen.”
Metsähallituksen liiketoiminnoista on jo yhtiöitetty maa-aineksen myynti Morenia Oy:ksi, taimituotanto Fin Forelia Oy:ksi ja sijoitukset Metsähallitus Holding Oy:ksi.
Metsätalouden lisäksi yhtiöittämättä on Laatumaa, joka hoitaa lomatonttien, metsätilojen ja rakennusten kauppaa sekä kehittää tuulivoimahankkeita.
Laatumaata ei ole Ojalan mukaan tarvetta yhtiöittää, koska sen toimintaa voidaan verrata kaupunkien ja kuntien harjoittamaan julkisoikeudelliseen omaisuudenhoitoon.
”Sitä ei katsota markkinoilla tapahtuvaksi liiketoiminnaksi”, Ojala sanoo.
Muutoksia ei ole luvassa myöskään Metsähallituksen luontopalveluihin, joihin kuuluvat muun muassa kansallispuistojen, luonnonsuojelu- ja retkeilyalueiden hoito sekä retkeily-, metsästys- ja kalastuspalveluiden tuottaminen.
Uusi Metsähallitusta koskeva laki voisi näillä näkymin tulla voimaan aikaisintaan vuoden 2015 alussa.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
