Ruotsalainen metsäyhtiö Södra nostaa havusellun hintaa Euroopassa noin viisi prosenttia
Sellun kysyntä on säilynyt yhtiön mukaan Euroopassa vakaana. Kiinassa nähdään merkkejä elpymisestä.
Sellun hinnat ovat olleet viime kuukaudet varsin vakaat sekä Euroopassa että Kiinassa. Kuva on maailman suurimman markkinahavusellun tuottajan, Metsä Groupin tehtaalta Raumalta. Kuva: Juha SinisaloRuotsalainen metsäteollisuusyhtiö Södra ilmoittaa nostavansa pitkäkuituisen havusellun tonnihintaa Euroopassa 40 dollaria 880 dollariin. Lokakuun alussa voimaan tuleva korotus on näin noin viisi prosenttia.
Södran markkinointi- ja myyntijohtajan Henrik Wettergrenin mukaan Euroopassa havusellun kysyntä on säilynyt vakaana ja Kiinassa on nähty merkkejä elpymisestä.
Yhtiö kertoo varastojensa olevan tasapainossa. Sellun tarjonnan odotetaan vähenevän loppuvuonna, koska monet tuottajat ovat siirtäneet huoltoseisokkejaan keväästä syksyyn.
Sellun hinnat ovat olleet viime kuukaudet varsin vakaat sekä Euroopassa että Kiinassa. Kiinassa sellun satamavarastot ovat pienentyneet, mutta ne ovat edelleen pitkän aikavälin keskiarvoja suuremmat.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

