Paimenkoulussa
Vesa ja Taina Blomqvist sanovat, etteivät voi esittää valmista reseptiä paimenkoiran koulutukseen. Hyvät lähtökohdat oivalliselle työkoiralle tarjoavat kuitenkin rotu sekä olosuhteet. Blomqvisteilla se tarkoittaa sitä, että työlinjaisella bordercolliella on ollut säännöllinen pääsy paimennettavien eläinten lähelle jo pennusta lähtien.
”Aika pian huomaa, että pentu on kiinnostunut eläimistä. Ja se oppii siihen rytmiin, että joka aamu mennään navetalle ja illalla uudestaan. Koira oppii odottamaan ja haluamaan sitä”, Vesa Blomqvist sanoo.
Hyvä esimerkki eläinten kanssa touhuamiseen kasvamisesta on Blomqvistien Roosa-koira. Roosa on jo 16-vuotias, vähän raihnainen ja vähän harmaa eikä enää pariin vuoteen ole ollut töissä. Hinku eläinten luo oli silti pitkään voimakas. Nyt vanha rouva istuksii enimmäkseen tuvan portailla ja uskoo lauman paimennuksen kaksitoista vuotta nuoremmalle Viljalle.
Taina Blomqvist on ihastunut paimenrotuisiin koiriin, erityisesti bordercollieen. Hän kertoo, että jo hänen vanhemmillaan 1970-luvun lopussa oli työkäytössä bordercollie.
”Ihmettelen, miksei koiria käytetä enemmänkin karjatiloilla.”
Koiraa niityllä komentaessaan Blomqvistit käyttävät lyhyesti ja nasevasti lausuttuja sanoja vasen, oikea, taakse, seis, odota, maahan.
”Koira ei osaa erottaa oikeaa ja vasenta. Homma perustuu siihen, että kun se on jo menossa oikeaan suuntaan, vahvistan sitä käskysanalla. Pikkuhiljaa se oppii yhdistämään ne toisiinsa.”
Vaikka Vilja-koiran ja isäntänsä yhteistyö näyttää saumattomalta, helppoa ei paimenkoiran kouluttaminen ole. Bordercollie-rotu ei automaattisesti tee hyvää paimenta.
”Koulutus kestää vuosia ja vaatii lähes jokapäiväistä toistoa. Viljaa on nyt treenattu parisen vuotta, ja vieläkin se on epävarma välillä. En kuitenkaan ajattele koiran koulutuksesta, että se on jotain, jota pitää tehdä säntillisesti tunti päivässä. Koira on mukana, kun hoidan eläimiä, ja saa samalla koko ajan oppia siitä, mitä tämä touhu on”, Vesa Blomqvist sanoo.
Hän muistuttaa, että koiran paimenvaisto perustuu metsästysvaistoon, joka on kaikilla koirilla. Paimennuksessa metsästysvietti kanavoidaan ihmistä hyödyttävään muotoon eli kannustetaan saalistavaa koiraa ajamaan eläimet ”pääsuden” eli ihmisen luo.
Bordercolliella ajaminen perustuu intensiiviseen katseeseen ”The Eye”, kun taas esimerkiksi australiankarjakoira näykkäisee eläimiä kevyesti saadakseen ne liikkeelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
