Autoilun rajoittaminen tyhjentää maaseudun

Rajoittamalla ihmisten liikkumista paikasta toiseen puututaan itsemääräämisoikeuksiin. Kummallista tänä päivänä on se, että asiointi maaseudulta lähimpään kaupunkiin vie koko päivän tai jos lähtee julkisilla kulkuvälineillä käymään noin 15 kilometrin päässä kaupassa, on lähdettävä aamulla ja kotiin pääsee vasta iltapäivällä.

Moni eläkeläinenkin ajelisi reissut omalla autolla, jos auton pito olisi taloudellisesti mahdollista. Sama ongelma koskee työmatkoja: autoilusta on tehty liian kallista.

Sitten ihmetellään miksi porukka pakkaantuu kaupunkeihin.

Itsenäinen, vapaa ihminen haluaa tulla ja mennä joka paikkaan kysymättä keneltäkään milloin, miksi ja minne. Amerikoissa oma auto tai useampi on itsestäänselvyys.

Romutuspalkkio oli hyvä asia, mutta siitäkin hyötyivät vain hyvätuloiset, eivät ne, jotka ajavat maaseudulla edelleen romutettavilla kulkupeleillä.

Pyrkimyksillä rajoittaa yksityisautoilua yritetään kääntää kehityksen pyörää taaksepäin. Vastustajat tuntuvat olevan yhä kuin Juhani Ahon Rautatien päähenkilöitä; kehityksen juna kulkee liian kovaa. Mitkähän vastustusperusteet tulevaisuudessa esitetään sähköautojen käytölle?

Kaiken vastustaminen tuntuu olevan päivän sana. Nämä samat jarrumiehet edesauttavat maaseudun ihmisiä syrjäytymään yhteiskunnasta ja ilmeisesti vastustavat myös koko Suomen elinvoimaisena pitämistä.

On selvää, että esimerkiksi kynnys lähteä lääkäriin tai tapaamaan ystäviä nousee, jos pitää tilata taksi tai odotella linja-autoa tienposkessa. Tällä menolla maaseudun yleisimmät liikennevälineet lienevät pian ambulanssi ja musta auto.