Kalakansalle kotimaista

Suomalaisista 97 prosenttia syö kalaa. Siis lähes kaikki.

Suomalaiset syövät kalaa määrällisesti neljänneksi eniten Euroopassa. Meitä ahkerampia kalansyöjiä ovat vain portugalilaiset, liettualaiset ja espanjalaiset.

”Mutta siinä meillä on työtä, että saataisiin väki syömään vielä vähän enemmän ja kotimaista kalaa”, sanoo Katriina Partanen. Hän on vuodesta 2004 luotsannut Pro Kala ry:tä sen toiminnanjohtajana.

Pro Kalan tavoitteena on lisätä kalan kulutusta, mutta tavoitteeseen sisältyy paha ongelma: kotimaisen kalan tarjonta ei kasva riittävästi.

Tähän on kaksi syytä. Kalastajien määrä vähenee, sillä kalastajat vanhenevat eikä alalle tule tarpeeksi uusia ammattilaisia. Kalaa myös viljellään, mutta viljelyn lisääminen on hankalaa, sillä kalanviljelylaitokset joutuvat tappelemaan lupien kanssa.

”Ympäristöviranomaiset ovat tiukkoja lupien myöntämisessä, vaikka kalanviljelyn ympäristövaikutukset ovat viime vuosina pienentyneet paljon. Lisäksi luvat ovat määräaikaisia eli niitä arvioidaan aina uudelleen”, Partanen kertoo.

Kalanviljelylaitoksia on ruvettu rakentamaan kuivalle maalle, mutta haasteena on kannattavuus.

”Mitä vaan voi kasvattaa, mutta jotta tuotanto kannattaa, kalasta olisi saatava aika hyvä hinta. Menee aikansa opetella ja saada prosessit kuntoon.”

Ammattikalastajien tärkein saaliskala Suomessa on silakka, ja sitä pyydetään lähes ympäri vuoden. Suomalaiset ovat syöneet silakkaa jopa toista kiloa henkeä kohti vuodessa, mutta nyt kulutus on painunut vaivaiseen 300 grammaan.

Partasen mukaan silakan epäsuosion syynä ovat sekä kulutustottumusten muutokset että osaltaan myös keskustelu ympäristömyrkyistä. Osa ihmisistä on pelästynyt Eviran kalansyöntisuosituksista, joiden mukaan lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä Itämeren kookasta silakkaa korkeintaan 1–2 kertaa kuukaudessa.

”Niinpä moni syö silakkaa vain pari kertaa vuodessa, varmuuden vuoksi.”

Silakka on halpaa ruokaa, mutta kun sitä jalostetaan, hinta nousee. Harva on valmis maksamaan lisää.

”Esimerkiksi vuoden elintarvikekilpailunkin vuosia sitten voittanut savusilakkapala oli hyvä, ruodoton tuote, mutta enää se ei ole markkinoilla”, Partanen harmittelee.

Vaikka kalaa pidetään kesäruokana, kevät ja syksy ovat kalastajille parhaita sesonkeja, sillä silloin kalat kutevat. Muikkua tosin troolataan kesällä ja nuotataan talvella jäältä, mutta esimerkiksi silakan sesonki loppuu kesäkuussa ja alkaa uudelleen syys–lokakuussa. Toki kesälläkin silakkaa saa pohjoisen kalastajilta.

Silli taas kuuluu kesään ja juhannukseen, sillä perinteisesti sillilaivat saapuivat Islannista Suomeen loppukeväällä.

Monet mieltävät kalan kalliiksi ruuaksi, mutta Partanen muistuttaa, että Keski-Euroopassa kala on paljon kalliimpaa kuin meillä.

”On niin paljon kotitarvekalastajia, jotka saavat kalan ikään kuin ilmaiseksi. Mutta pitää muistaa, että ennen kuin kala on kaupassa, se pitää pyytää, jäähdyttää, verestää, pakata, kuljettaa tukkuun ja sieltä vähittäiskauppaan — ja koko ajan huolehtia, että kylmäketju ei katkea. Jokaisen ketjussa pitää saada palkkansa.”

”Joskus kuulee epäilyjä, että joku vetää välistä, mutta ei tällä alalla kukaan kultaa vuole. Ikävä kyllä, kalastajien keski-ikä nousee koko ajan ja määrä laskee.”

Partanen tietää jotain kalastajan työstä itsekin, sillä hänen miehensä on aloitti ammattikalastajana viisikymppisenä.

Kalastajaksi ryhtyminen ei ole ihan helppoa.

”Voidakseen kalastaa ammatikseen on hankittava alus ja saatava se kalastusalusrekisteriin. On investoitava pyydyksiin ja rekisteröidyttävä itse ely-keskukseen kaupalliseksi kalastajaksi. Suomessa on yksityinen vedenomistus, eli jotta voi ammatikseen kalastaa, on vuokrattava vesialueita sitä varten ja kalastusmuodosta riippuen löydettävä paikka saaliin maihin tuontiin”, Katriina Partanen luettelee.

”Lisäksi on muistettava, että kalaa ei oteta, sitä pyydetään. Kalastajan ammatti on epävarma, siinä ei ole työaikoja, vaan kalastaja elää sään ja kelin mukaan.”

Moni on nykyisin hämmentynyt, millaista kalaa voi hyvällä omallatunnolla syödä. Ettei vain ryöstä tai saastuta mitään.

Katriina Partanen rauhoittelee. ”Kala on hyvin ympäristöystävällinen valinta. Sen hiilipyrstönjälki on pieni. Suomalaisista kaloista vain pari on WWF:n punaisella listalla – ankerias ja villi taimen – ja suomalainen kauppa toimii niin vastuullisesti, että jos kala on kaupan tiskissä, niin sitä kyllä uskaltaa ostaa.”

Kuluttajien kannattaisi Partasen mukaan muistaa, että ammattikalastus hoitaa vesistöjä, kun se poistaa sieltä kalojen mukana ravinteita.

”Kalastajan elinkeino on kiinni vedestä. Joten ei vettä kannata ryöstää.”