Lukijalta: Seurakuntien ei pidä seurata hyvinvointialueita keskittämisen tiellä

Kirkkoja on myös kylissä. Kuvan kirkko ei liity kirjoitukseen. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Keskustelu seurakuntien yhdistämisestä ei ole vain paikallinen asia. Se kertoo suunnasta, joka voi koskettaa monia maaseutuseurakuntia ympäri Suomen. Niissä ratkaistaan, keskitetäänkö päätösvalta yhä suurempiin yksiköihin vai pidetäänkö seurakunta lähellä ihmistä – myös kylissä ja pitäjissä.

Joensuun alueella kuutta seurakuntaa esitetään lakkautettavaksi ja yhdistettäväksi yhdeksi uudeksi seurakunnaksi vuoden 2028 alusta. Kyse ei ole pelkästä hallinnosta, vaan vallasta: kuka päättää ja kenen ääni kuuluu, kun diakonia, lapsi- ja nuorisotyö sekä hautaustoimi järjestetään tulevaisuudessa.

Talouspaineet ovat todellisia, mutta jokaisella rakenneratkaisulla on inhimillinen hinta. Maaseudulla sen tuntee ensimmäisenä: matkat pitenevät, tuttu yhteys katoaa ja päätökset tehdään yhä kauempana arjesta.

Olen nähnyt tämän hyvinvointialueuudistuksessa aluevaltuutettuna. Kun talous kiristyi, palveluverkkoa “optimoitiin” – käytännössä keskitettiin. Pienet kunnat ja pitäjät jäivät sivuun, ja paikallisen ihmisen vaikutusvalta kapeni.

Sama logiikka uhkaa seurakuntia. Suuressa kokonaisuudessa enemmistön tarpeet ohjaavat, ja reuna-alueiden erityispiirteet sekä paikallinen identiteetti jäävät helposti toissijaisiksi.

Kylä ja pitäjä eivät ole pisteitä kartalla: ne ovat sukupolvien tarinaa. Seurakunta on monelle yhteisön sydän elämän tärkeimmissä hetkissä – ja arjen turvaverkkona silloin, kun ei muuten jaksa.

Juuassa olemme puolustaneet itsenäisen seurakunnan merkitystä. Kirkkovaltuuston puheenjohtajana tiedän, että päätösten on synnyttävä lähellä ihmisiä.

Hyvinvointialue näytti keskittämisen hinnan. Seurakunnan tien tulisi olla toinen.

Tarja Hyykky

aluevaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja

Juuan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja