Kommentti: Köyhät maksavat autoveron poiston
Yleensä lystille löytyy aina maksaja.
Autoveron poistosta hyötyvät uuden auton ostajat. Käytettyjen autojen omistajat ovat jäämässä maksumiehiksi. Kuva: Jarmo PalokallioLiikenneministeri Anne Berner (Kesk.) on luvannut, ettei uudistus lisää autoilun kustannuksia. Sitä sopii epäillä.
Yleensä lystille löytyy aina maksaja. Jos autovero vaihtuu käyttömaksuun, silloin maksumiehiksi joutuvat kaikki vanhojen autojen omistajat.
Suomeksi sanottuna rikkaat hyötyvät ja köyhät maksavat leikin. Suuri osa muutaman tuhannen euron autoilla ajavista köyhistä ei tule koskaan uutta autoa ostamaan.
Monet heistä asuvat maaseudulla, jossa ilman autoa ei selviä. Kilometrejä heille ei kerry vuodessa välttämättä paljon, mutta ne ovat välttämättömiä. Käyttömaksu kirpaisee heitä kaikkein pahiten.
Veronmaksajien keskusliiton ensikommentti asiaan on tyhjentävä: "Jokainen jolla on auto, häviää." Autoveron poisto veronmaksajille siitä huolimatta kelpaisi. Etenkin vähitellen tehtynä.
"Autoveron poistaminen kertaheitolla synnyttäisi helposti kohtuuttomia tilanteita autonsa ennen muutosta hankkineille. Näin suuri muutos edellyttäisi mittavia siirtymäjärjestelyjä ja myös kompensaatioita väliinputoajiksi jääville", toteaa toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.
Berner ottaa huikean riskin puhuessaan autoveron poistosta ilman valtiovarainministeriön tukea. Se saattaa pysäyttää uusien autojen kaupan, kunnes asiasta on lopulliset päätökset.
Auton ostajilla on siihen varaa. Valtiolla ja autokaupalla välttämättä ei. Riskistä huolimatta autokauppa on autoveron poiston kannalla.
Kovin hyvältä ei kuulosta tieverkon yhtiöittäminenkään. Luulisi, että yhteiskunnan hoidossa olleiden monopolien yksityistämisestä olisi jo jotain opittu. Yksityistämisen jälkeen on pääsääntöisesti alkanut rahastus.
Teitä on kaikkien pakko käyttää. Siinä on siksi herkullinen rahastuksen paikka.
Oma vaatimaton lukunsa ovat museo- ja harrasteautot. Niistä etenkin harrasteautot tarvitsevat oman erillisratkaisunsa, johon kelpuutettaisiin esimerkiksi kaikki yli 25 vuotta vanhat autot.
"Museoautot ja esimerkiksi kaikki riittävän vanhat autot tulisi vapauttaa vuotuisista veroista kokonaan. Nämä autot näyttelevät pientä osaa kokonaisuudessa ja autojen pelastamiseksi ja historian vaalimiseksi tämä olisi pieni kädenojennus kalliissa työssä", toteaa kansanedustaja Timo Heinonen (kok.).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

